Minä istuin muutamia sekunteja aivan hengettömänä, tuskin saattaen uskoa korviani. Mutta sitten tulin jälleen tajuihini, ja tuntui kuin sieluni olisi vapautunut musertavasta vastuunalaisuuden taakasta. Tämä kylmä, läpitunkeva, ivallinen ääni saattoi olla vain yhden ainoan.
Pendant une ou deux minutes, la surprise me suffoqua ; j’eus toutes les peines du monde à en croire mes oreilles. Cependant je me ressaisis et, en même temps que je reprenais ma respiration, je sentis mon âme soulagée du poids de la terrible responsabilité qui l’oppressait. Cette parole froide, incisive, ironique, ne pouvait appartenir qu’à un seul homme.
"Holmes!" huusin minä, "Holmes?"
« Holmes ! m’écriai-je…. Holmes !
"Tule ulos", sanoi hän "ja varo kaikin mokomin revolveria."
— Venez ! me dit-il… et ne faites pas d’imprudence avec votre revolver. »
Minä kumarruin matalan oviaukon läpitse ja siinä näin hänen istuvan kivellä majan edessä. Hänen silmänsä säihkyivät iloisuutta minun kasvoillani näkyvän hämmästyksen johdosta. Hän oli laihtunut ja näytti hieman riutuneelta, mutta eloisalta ja valppaalta kuten aina. Hänen teräväpiirteiset kasvonsa oli aurinko ruskehduttanut ja tuuli kovettanut. Karkeassa villapuvussaan ja verkalakissaan näytti hän tavalliselta matkailijalta, ja hänelle ominaisella puhtauden rakkaudellaan oli hän pitänyt huolta siitä, että parta oli yhtä huolellisesti ajeltu, ja liinavaatteet yhtä tahrattomat kuin Baker Streetillä.
Je me courbai pour passer sous le linteau de la porte, et, près de la hutte, j’aperçus mon ami, assis sur une pierre. À la vue de mon visage étonné, ses yeux gris papillotèrent de joie. Holmes paraissait amaigri, fatigué, mais toujours aussi vif et aussi alerte. Dans son complet de cheviotte, avec son chapeau de drap sur la tête, on l’aurait pris pour un simple touriste visitant la lande. Soigneux de sa personne comme un chat de sa fourrure — c’est une de ses caractéristiques — il s’était arrangé pour avoir son menton aussi finement rasé et son linge aussi irréprochable que s’il fût sorti de son cabinet de toilette de Baker street.
"Kenenkään ihmisen kohtaaminen ei koskaan ole tehnyt minua näin iloiseksi", sanoin minä puristaen lämpimästi hänen kättänsä.
« Je n’ai jamais été plus heureux de voir quelqu’un, fis-je, en lui secouant les mains.
"Eikä niin hämmästyneeksikään?"
— Ni plus étonné, hein ?
"Ei, se kernaasti myönnetään."
— Je l’avoue.
"Minä vakuutan, että minäkin hämmästyin. Minä en aavistanutkaan sinun keksineen minun tilapäistä asuntoani, vielä vähemmin sinun olevan siellä sisässä, ennenkuin olin kahdenkymmenen askeleen päässä ovelta."
— Croyez bien que ma surprise a égalé la vôtre. Comment supposer que vous auriez retrouvé ma retraite momentanée…. Jusqu’à vingt mètres d’ici, je ne me serais pas douté que vous occupiez la hutte.
"Vai niin, tunsitko minun jälkeni?"
— Vous avez reconnu l’empreinte de mes pas ?
"En, Watson, en saata kehua pystyväni erottamaan sinun jälkiäsi kaikista muista maailmassa. Mutta jos oikein tahdot minua joskus petkuttaa, niin käytä jotakin toista tupakkakauppaa, kun nimittäin löydän sigaretin-pätkän, jossa on merkki Bradley, Oxford Street, niin tiedän ystäväni Watsonin olevan lähitienoilla. Tuolla se on polun vieressä. Luultavasti viskasit sen kädestäsi vähää ennen kuin sukelsit sisään pimeään majaan."
— Non, Watson. Je ne me livrerais pas à une recherche aussi ardue. Seulement, si vous désirez vous cacher de moi, je vous conseille de changer de marchand de tabac. Lorsque je trouve un bout de cigarette portant la marque de Bradley, Oxford Dirent, je devine que mon ami Watson n’est pas loin. Regardez, en voilà une à peu près intacte dans le sentier. Vous l’avez jetée, sans doute, au moment de faire irruption dans la hutte vide ?
"Aivan oikein."
— Oui.
"Niinpä luulen, ja kun tunnen sinun kestävyytesi, pidin varmana, että istuit siellä vaanimassa ase kädessä odottaen muukalaisen palaamista. Vai niin, sinä luulit siis minua tuoksi rikoksentekijäksi?"
— Je l’aurais parié !… Et, connaissant votre admirable ténacité, j’étais certain de vous y trouver embusqué, une arme à portée de votre main, attendant ainsi le retour de celui qui l’habite. Vous pensiez donc qu’elle servait de refuge à un criminel ?
"Minä en sitä tiennyt, mutta olin päättänyt ottaa asiasta selon."
— J’ignorais le nom de son hôte de passage, mais j’étais déterminé à découvrir son identité.
"Hyvä on, Watson! Ja kuinka sait selville minun olinpaikkani? Ehkä näit minut tuona yönä, kun olit pyydystämässä vankia, ja minä varomattomasti annoin kuun nousta takanani."
— Très bien, Watson. Mais comment aviez-vous appris la présence d’un étranger sur la lande ? Peut-être m’avez-vous vu, la nuit où vous avez donné la chasse au convict — cette nuit où je fus assez imprudent pour m’exposer à la clarté de la lune ?
"Kyllä, minä näin sinut silloin."
— En effet, je vous ai vu, cette nuit-là.
"Ja sitten olet tutkinut jokaisen majan, kunnes osasit oikeaan?"
— Alors, vous avez fouillé toutes les huttes, jusqu’à ce que vous soyez arrivé à celle-ci ?
"En, sinun poikasi on huomattu, ja siitä sain johtoa."
— Non ; j’ai guetté votre jeune commissionnaire et j’ai su où venir tout droit.
"Minä ymmärrän, tuo ukko kaukoputkineen. Aluksi en voinut käsittää, mitä se oli, kun valo kiilsi kiikarin lasista." Hän nousi ylös ja katsoi majaan. "Kas, Cartwright on käynyt tuomassa eräitä tarpeita. Mitä paperille on kirjoitettu. Vai niin, sinä olet ollut Coombe Traceyssa?"
— Je comprends… le vieux bonhomme au télescope !… J’aurais dû m’en méfier lorsque, pour la première fois, je vis ses lentilles étinceler aux feux du soleil. » Holmes se leva et jeta un coup d’œil dans l’intérieur de la hutte. « Ah ! reprit-il, Cartwright m’a ravitaillé…. Tiens, un papier !… Vous êtes donc allé à Coombe Tracey ?
"Olen."
— Oui.
"Rouva Laura Lyonsin luona?"
— Voir Mme Laura Lyons ?
"Aivan niin."
— Parfaitement.
"Hyvä on. Tutkimuksemme näkyvät käyneen rinnakkain, ja kun vertaamme tuloksia, niin otaksun saavamme jokseenkin selvän käsityksen asiasta kokonaisuudessaan."
— Bonne idée ! Nos enquêtes suivaient une route parallèle, et, à l’heure où nous combinerons nos renseignements respectifs, nous ne serons pas loin d’avoir fait la lumière.
"Suoraan sanoen iloitsen sydämestäni siitä, että sinä olet täällä, sillä vastuunalaisuus ja asian hämäryys alkoivat rasittaa minun hermojani. Mutta kuinka maailmassa olet tullut tänne ja mitä sinä ole puuhannut? Minä luulin sinun oleskelevan Baker Streetin varrella kiintyneenä tuohon rahankiristysjuttuun."
— Si vous saviez, mon cher Holmes, combien je suis heureux de vous retrouver ici !… Ce mystère, cette responsabilité pesaient trop lourdement sur mes pauvres nerfs. Mais pourquoi diable êtes-vous venu à Dartmoor et qu’y faisiez-vous ? Je vous croyais toujours à Baker street, occupé à débrouiller cette affaire de chantage.
"Sitä tahdoinkin sinua luulemaan."
— J’avais intérêt à ne pas vous détromper.
"Siis sinä käytät minua palveluksessasi luottamatta minuun!" huudahdin minä hieman katkerasti. "Parempaa luulin ansainneeni, Holmes."
— Ainsi ; vous vous moquez de moi et, qui plus est, vous me refusez votre confiance ! fis-je avec quelque amertume. Je méritais mieux que cela, Holmes.
"Hyvä Watson, tässä asiassa, samoin kuin monessa muussakin, olet ollut minulle korvaamattomaksi hyödyksi, ja minä pyydän anteeksi, että olen sinua johonkin määrään pettänyt. Osaksi tein sen itsesi vuoksi, ja aavistus siitä vaarasta, joka sinua uhkasi, sai minun matkustamaan tänne oloja tutkimaan. Jos olisin ollut yhdessä sir Henryn ja sinun kanssa, niin olisi minun käsitykseni aivan sama kuin teidän, ja minun läsnäoloni olisi varottanut pelottavaa vastustajaamme. Nyt sitävastoin olen saattanut kuljeksia täällä aivan toisin kuin siinä tapauksessa, että olisin asunut Baskerville Hallissa. Ja minä olen nyt jonkunlaisena tuntemattomana tekijänä, jonka merkitys määräävänä hetkenä käy selväksi."
— Mon cher ami, dans ce cas, comme dans beaucoup d’autres, votre concours m’a été très utile, et Je vous prie de me pardonner ce semblant de méfiance. En vérité, je ne me suis caché de vous que par souci de votre propre sécurité, et, seul, le sentiment du danger que vous couriez m’a poussé à venir examiner par moi-même la situation. Auprès de sir Henry et de vous, j’aurais partagé votre manière de voir et ma présence aurait mis en garde nos redoutables adversaires. Notre séparation, au contraire, m’a permis d’atteindre un résultat que je n’aurais pas osé espérer, si j’avais vécu au château. Je reste un facteur inconnu, prêt à se lancer dans la bagarre au moment opportun.
"Mutta miksi et siitä minulle ilmoittanut?"
— Pourquoi ne pas me prévenir ?
"Siitä ei olisi ollut hyötyä kummallekaan meistä, ja sen kautta olisi mahdollisesti minun täällä oloni tullut ilmi. Ehkä olisit tahtonut ilmoittaa minulle jotain tai hyväntahtoisuudessasi jollakin tavoin huolehtia minun mukavuudestani, ja siitä olisi ollut kovin suurta vaaraa. Otin mukaani Cartwrightin --muistathan tuon asioimis-toimiston pojan? -- ja hän on hankkinut minulle tarpeeni: leipää ja puhtaita kauluksia. Voi tulla kylläkin vähällä toimeen. Poika on sitäpaitsi käytettäväkseni antanut kaksi silmää lisää ja nopean jalkaparin, joita en voi kyllin kiittää."
— Cela ne nous aurait été d’aucune utilité et aurait peut-être amené ma découverte. Vous auriez eu à me parler ; avec le cœur compatissant que je vous connais, vous m’auriez apporté des provisions de toutes sortes, que sais-je ?… Enfin nous aurions couru un risque inutile. Cartwright — le gamin de l’Express Office, vous vous rappelez ? — m’avait accompagné ; il a pourvu à mes besoins peu compliqués : une miche de pain et un col propre. Que faut-il de plus ? Ensuite, il représentait une paire d’yeux supplémentaires, surmontant deux pieds excessivement agiles. J’ai tiré grand profit des uns et des autres.
"Ja minun tiedonantoni ovat olleet aivan arvottomia!" Minä vapisin ajatellessani sitä huolta ja ylpeyttä, jolla ne olin kirjoittanut.
— Mes rapports ont donc été perdus ! » m’écriai-je. Au souvenir de la peine et de l’orgueil éprouvés en les rédigeant, ma voix tremblait.
Holmes otti taskustaan paperikäärön.
Holmes tira de sa poche un paquet de papiers.
"Tässä ovat sinun kirjeesi, kunnon veliseni, ja niitä olen kyllä huolella tutkinut. Hyvästi järjestämällä asiat olen saanut aikaan, että ne ovat viipyneet vain yhden päivän liikaa. Minä en voi muuta kuin mitä lämpimimmin kiittää sitä intoa ja viisautta, jota olet osoittanut tässä niin tavattomassa asiassa."
« Les voilà, vos rapports, dit-il,… lus et relus, je vous l’assure. J’avais pris toutes mes précautions pour qu’on me les réexpédiât sans retard de Baker street. Je tiens à vous féliciter du zèle et de l’intelligence que vous avez déployés dans une affaire aussi difficile. »
Vieläkin tuotti minulle jonkun verran tuskaa se ajatus, että Holmes oli tällä tavoin pettänyt minua, mutta hänen kiitoksensa lämpö karkotti kaiken suuttumuksen. Sisimmässäni tunsin myöskin hänen olevan oikeassa siinä, mitä sanoi, ja että tarkoituksemme saavuttamiseksi kyllä oli ollut viisainta pitää minua tietämättömänä hänen oleskelustaan nummella.
Je gardais encore rancune à Holmes du tour qu’il m’avait joué, mais la spontanéité et la chaleur de ses louanges dissipèrent bien vite mon ressentiment. Dans mon for intérieur, je convenais qu’il avait raison et qu’il était préférable, pour la réussite de nos projets, que sa présence sur la lande demeurât ignorée.
"Niin oli kyllä parasta", sanoi hän huomatessaan minun mieleni kirkastuvan. "Kerro nyt minulle, kuinka käynnistäsi rouva Laura Lyonsin luona suoriuduit -- minun ei ollut vaikea arvata sinun matkasi Coombe Traceyyn tarkoittaneen häntä, sillä siellä ei ole ketään muuta, joka voisi olla meille hyödyksi tässä asiassa. Ellet sinä olisi mennyt sinne tänään, niin on hyvin luultavaa, että minä olisin tehnyt sen huomenna."
« Je vous aime mieux ainsi, dit mon ami, en voyant s’éclaircir mon visage rembruni. Et maintenant, racontez-moi votre visite à Mme Laura Lyons…. J’ai deviné sans peine que vous alliez là-bas pour causer avec elle…. Je suis convaincu qu’elle seule, à Coombe Tracey, peut nous rendre quelques services. Si vous n’aviez pas tenté cette démarche aujourd’hui, moi, je l’aurais faite demain. »
Aurinko oli laskenut, ja nummi verhoutui hämärään. Ilma kävi viileäksi, ja me etsimme suojaa majasta. Siellä kerroin hänelle keskusteluni Laura Lyonsin kanssa. Se herätti hänen huomiotaan niin, että minun joskus täytyi toistaa kahdesti samat seikat, ennenkuin hän tyyntyi.
Le soleil s’était couché. Peu à peu l’obscurité envahissait la lande. Le vent ayant fraîchi, nous entrâmes dans la hutte pour y chercher un abri. Là, assis dans la pénombre, je narrai à Holmes ma conversation avec la fille de Frankland ; le récit l’intéressa à tel point que je dus le recommencer.
"Tämä on hyvin tärkeää", sanoi hän päästyäni loppuun. "Se täyttää erään aukon, joka on näyttänyt minusta aivan selittämättömältä tässä mutkikkaassa jutussa. Ehkä tiedät, että tämän naisen ja Stapletonin suhde on hyvin läheinen?"
« Tout ceci est fort important, me dit Sherlock, lorsque j’eus terminé. Vous avez éliminé du problème une inconnue que j’étais incapable de dégager : peut-être savez-vous qu’il existe une grande intimité entre Mme Lyons et Stapleton ?
"En sitä todellakaan tiennyt."
— Je l’ignorais.
"Niin on asia kumminkin. He tapaavat toisiaan, ovat kirjeenvaihdossa, ymmärtävät toisensa täydellisesti. Tästä saamme mahtavan aseen käsiimme. Jos vaan voisin sen avulla vapauttaa hänen vaimonsa -- --"
— Si, une très grande intimité. Ils se rencontrent. Ils s’écrivent ; il y a entre eux une entente parfaite. C’est une arme puissante entre nos mains…. Si je pouvais seulement l’utiliser pour détacher sa femme de lui….
"Hänen vaimonsako?"
— Sa femme ? interrompis-je.
"Niin, nyt lienee minunkin ilmoitettava sinulle jotain vastaksi kaikelle sille, mitä sinä olet kertonut minulle. Se nainen, jota on pidetty neiti Stapletonina, on itse asiassa hänen vaimonsa."
— Oui, sa femme. Je vous donne des renseignements en échange des vôtres. La dame qui passe ici pour Mlle Stapleton est en réalité la femme du naturaliste.
"Suuri Jumala, mitä sanot? Oletko varma siitä? Kuinka hän sitten on sallinut sir Henryn rakastua häneen?"
— Grands dieux, Holmes ! Êtes-vous sûr de ce que vous dites ? Comment aurait-il permis que le baronnet en devînt amoureux ?
"Sir Henryn rakastuminen ei oikeastaan voi vahingoittaa muita kuin häntä itseään. Stapleton piti kyllä huolta siitä, ettei hän tullut liian tunkeilevaksi, niinkuin itse olet nähnyt. Sanon vielä kerran, että tämä nainen on hänen vaimonsa eikä sisarensa."
— L’amour de sir Henry ne devait nuire qu’à lui-même. Stapleton — vous en avez été témoin vous-même — ne veillait qu’à une chose : empêcher sir Henry de courtiser sa femme. Je vous répète que la dame n’est pas mademoiselle, mais bien madame Stapleton.
"Mutta mitä hyötyä sellaisesta petoksesta olisi?"
— Pourquoi ce mensonge ?
"Stapleton ymmärsi, että hän vapaana naisena saattoi olla suuremmaksi hyödyksi."
— Son mari prévoyait qu’elle servirait mieux ses projets, si le baronnet se croyait en face d’une jeune fille à marier. »
Kaikki minun salaiset aavistukseni ja häilyvät epäluuloni saivat äkkiä muodon ja kohdistuivat luonnontutkijaan. Tämä välinpitämätön ja väritön mies olkihattuineen ja hyönteishaavineen tuntui nyt minusta kammottavasta olennosta, jolla oli ääretön kärsivällisyys ja ääretön kavaluus, hymyilevät kasvot ja verenhimonen sydän."
Tous mes secrets pressentiments, tous mes vagues soupçons prirent un corps et se concentrèrent sur le naturaliste. Dans cet homme impassible, terne, avec son chapeau de paille et son filet à papillons, je découvrais maintenant quelque chose de terrible — un être infiniment patient, diaboliquement rusé, qui dissimulait une âme de meurtrier sous un visage souriant.
"Hänkö siis on vihollisemme -- hänkö meitä Lontoossa vakoili?"
« Alors c’est lui qui nous a espionnés à Londres ? demandai-je à Holmes. Notre ennemi, le voilà donc ?
"Niin minä ainakin selitän arvoituksen."
— Oui. J’explique ainsi l’énigme.
"Ja varoitus -- tuliko se hänen vaimoltaan?"
— Et la lettre d’avis ? Elle émanait de sa femme ?
"Tuli kyllä."
— Parfaitement. »
Olin näkevinäni halpamaisen konnantyön alkavan häämöttää esiin siitä pimeydestä, joka niin kauan oli minua ympäröinyt.
Des ténèbres qui nous environnaient, je voyais poindre une monstrueuse infamie.
"Mutta oletko varma siitä, Holmes? Kuinka tiedät, että tuo nainen on hänen vaimonsa?"
« Ne vous trompez-vous pas, Holmes ? insistai-je. Comment avez-vous découvert qu’ils étaient mariés ?
"Sen tiedän, sillä ensi kerran kohdatessaan sinua antoi hän sattumalta entisestä elämästään oikeitakin tietoja, joita hän kyllä on monta kertaa katunut sen jälkeen. Hän on todellakin ollut opettajana Pohjois-Englannissa eikä mikään ole helpompaa kuin ottaa selvä jostakin opettajasta. Löytyy koulutoimistoja, jotka voivat antaa tietoja kaikista sillä alalla toimivista henkilöistä. Jonkun aikaa asiaa tutkittuani sain selville, että eräs koulu oli joutunut häviöön mitä räikeimmistä syistä, ja että koulun hoitaja vaimoineen oli kadonnut. Kuvaus näistä henkilöistä sopi Stapletoneihin, ja kun vielä sanottiin, että tuo mies oli ollut hyönteistieteen harrastaja, niin oli yhteys selvä."
— La première fois que Stapleton vous rencontra, il eut le tort de vous confier une partie de sa véritable biographie. Depuis, il a dû regretter bien souvent ce moment de franchise…. J’appris par vous qu’il avait ouvert autrefois une école dans le nord de l’Angleterre. Rien n’est plus aisé que de retrouver les traces d’un magister. Il existe des agences à l’aide desquelles on peut identifier tout homme ayant exercé cette profession. Quelques recherches me montrèrent qu’on avait supprimé une école dans d’assez vilaines circonstances…. Son propriétaire — le nom différait — avait disparu ainsi que sa femme. Les signalements concordaient. Lorsque je sus que l’homme s’adonnait à l’entomologie, je ne conservai plus de doutes sur son identité. »
Asia alkoi todella näyttää vähemmän pimeältä, mutta paljon siinä vielä oli hämärää.
Le nuage se déchirait insensiblement ; toutefois beaucoup de points restaient encore dans l’ombre.
"Mutta jos tämä nainen todella on hänen vaimonsa, niin mikä osa sitten on rouva Laura Lyonsilla?"
Je questionnai de nouveau Sherlock Holmes. « Si cette femme est vraiment Mme Stapleton, dis-je, que vient faire ici Mme Laura Lyons ?
"Siihen kohtaan ovat omat tutkimuksesi tuottaneet selvyyttä. Käyntisi hänen luonaan on huomattavassa määrässä yksinkertaistuttanut oloja. Minä en tiennyt, että oli ollut kysymys laillisesta erosta hänen ja hänen miehensä välillä. Luullen Stapletonia naimattomaksi toivoo hän luonnollisesti pääsevänsä hänen vaimokseen."
— Vos enquêtes ont élucidé ce point. Votre entrevue avec cette jeune femme a considérablement déblayé la situation…. J’ignorais l’existence d’un projet de divorce entre son mari et elle. Si les tribunaux prononçaient la séparation, elle espérait que Stapleton, qu’elle croyait célibataire, l’épouserait.
"Ja kun hän saa tietää erehdyksensä?"
— Qu’adviendra-t-il, lorsqu’elle connaîtra la vérité ?
"Niin tulee hän arvattavasti olemaan meille hyödyksi. Ensi tehtävämme huomenna on käydä hänen luonaan. Mutta etkö nyt ole ollut liiankin kauan poissa sen miehen luota, jota olet luvannut suojata, Watson? Sinun pitäisi pysyä Baskerville Hallissa."
— Elle nous sera un précieux allié. Demain nous irons la voir ensemble…. Mais ne pensez-vous pas, Watson, que vous avez abandonné votre poste depuis bien longtemps ? Votre place, mon ami, est au château de Baskerville. »
Viimeiset punaiset valojuovat lännessä olivat vaalenneet ja nummi oli pimeässä. Muutamia heikosti välkkyviä tähtiä ilmeni taivaalle.
Les dernières lueurs du crépuscule venaient de s’éteindre dans la direction de l’occident, et la nuit était descendue sur la lande. Quelques étoiles clignotaient sur la surface violacée du ciel.
"Vielä yksi kysymys, Holmes", sanoin minä nousten seisomaan. "Eihän meidän kesken pitäne olla salaisuutta. Mitä tämä kaikki merkitsee? Mikä on hänen tarkoituksensa?"
« Une dernière question, Holmes ! fis-je, en me levant. Il ne peut y avoir de secrets entre vous et moi…. Que signifie tout ceci ? Où Stapleton veut-il en arriver ? »
Matalalla äänellä vastasi Holmes:
Sherlock baissa la voix pour me répondre.
"On kysymys murhasta, Watson -- hienosta, kylmäverisestä, hyvin suunnitellusta murhasta. Älä kysy minulta yksityiskohtia. Verkkoni alkaa kiertyä hänen ympärilleen samoin kuin hänen paulansa sir Henryn ympärille, ja sinun avullasi saan hänet pian kiinni. Yksi vaara uhkaa meitä, se nimittäin, että hän ehtisi iskeä uhriinsa, ennenkuin me olemme valmiit. Minä tarvitsen vielä päivän -- korkeintaan kaksi, mutta sillä aikaa tulee sinun hoitaa sir Henryä, niinkuin äiti sairasta lastaan. Sinun tämänpäiväinen retkesi on tullut oikeutetuksi menestyksensä kautta, mutta kumminkin olisin valmis toivomaan, ettet olisi poistunut hänen luotaan. Kuulehan vain tuotakin!"
« À un meurtre, Watson,… à un meurtre longuement prémédité, froidement exécuté avec d’odieux raffinements. Ne me demandez pas de détails. Mes filets se resserrent autour du meurtrier — autant que les siens autour de sir Henry ― et, grâce à votre appui, je le sens déjà à ma merci. Un seul danger nous menace : c’est qu’il frappe avant que nous soyons prêts à frapper nous-mêmes. Encore un jour — deux au plus — et j’aurai réuni toutes mes preuves. Jusque-là veillez sur le baronnet avec la sollicitude d’une tendre mère pour son enfant malade. Votre sortie d’aujourd’hui s’imposait, et cependant je souhaiterais que vous n’eussiez pas quitté sir Henry…. Écoutez ! »
Kauhistava huuto -- pelon ja kauhun pitkällinen ulvonta kajahti nummen äänettömyydessä. Veri hyytyi suonissani.
Un cri perçant, cri d’horreur et d’angoisse, éclata dans le silence de la lande et nous glaça le sang.
"Hyvä Jumala!" huudahdin minä. "Mitä tuo on? Mitä se merkitsee?"
« Oh ! mon Dieu ! balbutiai-je. Que se passe-t-il ? Pourquoi ce cri ? »
Holmes oli hypähtänyt seisomaan, ja minä näin hänen tumman, voimakkaan vartalonsa majan ovella. Hän seisoi hartiat kumarassa, pää eteenpäin ojennettuna, tuijottaen pimeään.
Holmes s’était dressé vivement. Sa silhouette athlétique se profilait dans l’encadrement de la porte, les épaules voûtées, la tête penchée en avant, ses yeux fouillant l’épaisseur des ténèbres.
"Vaiti!" kuiskasi hän. "Vaiti!"
« Silence ! dit-il tout bas…. Silence ! »
Huuto oli tuntunut niin kovalta äkillisyytensä vuoksi, mutta se oli kumminkin tullut kaukaa nummelta. Nyt se kuului korviimme lähempää, kimakammin, läpitunkevammin kuin ennen.
Ce cri n’était parvenu jusqu’à nous qu’en raison de sa violence. Tout, d’abord il avait surgi des profondeurs lointaines de la lande. Maintenant il se rapprochait, plus fort et plus pressant que jamais.
"Missä se on?" kuiskasi Holmes ja äänen värähdyksestä ymmärsin, että hänkin, tuo rautainen mies, oli sisimpäänsä myöten kauhistunut. "Missä se on, Watson?"
« Où est-ce ? reprit Holmes, en sourdine. Où est-ce, Watson ? » Au tremblement de sa voix, je reconnus que cet homme d’airain était remué jusqu’au fond de l’âme.
"Varmaankin tuolla", sanoin minä ja viittasin pimeyteen.
J’indiquai un point dans la nuit. « Là, répondis-je.
"Ei, tuolla!"
— Non, là », rectifia Holmes.
Taaskin vihlasi hätähuuto äänettömässä yössä, vielä kovemmin ja paljoa lähempänä meitä. Ja siihen sekaantui syvä, kumea jyminä, joka oli soinnukas ja kumminkin uhkaava, nouseva ja laskeva kuin meren lakkaamaton kohina.
Une fois encore, ce cri, toujours plus proche et plus strident, passa sur la lande. Il s’y mêlait un nouveau son, un grondement profond, rythmé quoique menaçant, qui s’élevait et s’abaissait, semblable au murmure continu de la mer.
"Koira!" huusi Holmes. "Tule, Watson! Kunpa ei olisi myöhäistä!"
« Le chien ! s’écria Holmes. Venez, Watson, venez vite ! Pourvu que nous n’arrivions pas trop tard ! »
Hän oli lähtenyt kiivaasti juoksemaan nummelle ja minä seurasin hänen kintereillään. Äkkiä kuului kiviseltä maalta aivan edessämme viimeinen epätoivon huuto, ja sitä seurasi kumea, raskas ääni ikäänkuin jonkun putoamisesta. Me pysähdyimme kuuntelemaan. Tyyneen illan raskasta äänettömyyttä ei yksikään ääni enää häirinnyt.
Mon ami partit comme une flèche ; je courais sur ses talons. D’un endroit quelconque de ce sol tourmenté, en avant de nous, monta un dernier appel désespéré, suivi du bruit sourd que fait un corps en s’abattant comme une masse. Nul autre bruit ne troubla plus le calme de cette nuit sans vent.
Minä huomasin, kuinka Holmes suunniltaan epätoivosta vei kätensä otsalleen.
Je vis Holmes porter la main à son front, comme un homme affolé. Il frappait du pied avec impatience.
"Hän on voittanut, Watson. Me tulemme liian myöhään."
« Ce Stapleton nous a vaincus, dit-il. Nous arriverons trop tard.
"Ei, ei, älä niin sano!"
— Non, non ! répondis-je,… sûrement non !
"Mikä hullu minä, kun en ajoissa iskenyt! Ja sinä, Watson, kun jätit vartiopaikkasi! Mutta, Jumalan nimessä, jos onnettomuus on tapahtunut, niin me kostamme hänen kuolemansa!"
— J’ai été assez insensé pour ne pas lui mettre la main au collet !… Et vous, Watson, voyez ce que nous coûte votre sortie du château ! Mais par Dieu ! si sir Henry est mort, nous le vengerons ! »
Me juoksimme umpimähkään pimeässä, loukaten itseämme kiviin, tunkeutuen pensaikkojen läpi, läähättäen kukkuloita ylös, syöksyen rinteitä alas, alituiseen siihen suuntaan, josta nuo kamalat äänet olivat kuuluneet. Holmes katseli silloin tällöin ympärilleen, mutta varjot nummella olivat tiheitä, eikä sen autiolla pinnalla mitään liikkunut.
En aveugles, nous marchions dans l’obscurité, trébuchant contre les quartiers de roches, escaladant les collines, dégringolant les pentes, dans la direction des appels déchirants que nous avions entendus. Du haut de chaque sommet, Holmes regardait avidement autour de lui ; mais l’ombre était épaisse sur la lande et rien ne bougeait sur cette immense solitude.
"Voitko nähdä mitään?"
Holmes me demanda : « Apercevez-vous quelque chose, Watson ?
"En, en mitään."
— Non, rien.
"Vaiti, mitä se on?"
— Écoutez !
Hiljainen valitus kuului korviimme ja uudistui pari kertaa meidän vasemmalla puolellamme. Pitkähkön selänteen oli siinä katkassut jyrkkä kallioseinä ja sen vieressä oli kivinen rinne. Tämän rosoisella pinnalla näkyi joku tumma esine, jonka muoto meidän lähestyessämme esiintyi yhä selvemmin. Siinä makasi mies silmillään, pää kamalasti taipuneena ruumiin alle, olkaluut pystyssä ja ruumis ikäänkuin valmiina vyörymään yliniskoin. Niin omituinen oli tämä asento, etten heti ymmärtänyt noiden valitus-huutojen merkinneen sielun eroa ruumiista. Ei kuiskausta, ei ääntä tullut enää tuolta tummalta olennolta, jonka yli me kumarruimme. Holmes kosketti häntä kädellään, mutta tempasi sen heti pois huudahtaen kauhusta. Hänen sytyttämänsä tulitikku valaisi ruumista, ja me näimme nyrkkiin puristuneet kädet ja laajenevan lätäkön, jonka pääkallon murskaantuminen oli synnyttänyt. Me näimme enemmänkin, ja se sai sydämemme seisahtumaan, nimittäin sir Henry Baskervillen ruumiin.
Sur notre gauche, on avait poussé un faible gémissement. De ce côté, une ligne de rochers formait une sorte de falaise, surplombant un escarpement parsemé de grosses pierres. Au bas, nous distinguâmes vaguement quelque chose de noir et d’informe. La face contre terre, un homme gisait sur le sol, la tête repliée sous lui, suivant un angle horrible à voir, les épaules remontées et le corps en boule, dans le mouvement de quelqu’un qui va exécuter un saut périlleux. L’attitude était si grotesque que, sur le moment, je ne pus admettre que le gémissement qui avait appelé notre attention fût un râle d’agonie. Pas une plainte, pas un souffle ne sortait de cette masse noire sur laquelle nous étions penchés. Holmes promena sa main sur ce corps inerte, mais il la retira aussitôt avec une exclamation d’horreur. Je frottai une allumette et je vis que ses doigts étaient ensanglantés…. Un filet de sang suintait du crâne de la victime. L’allumette nous permit de voir autre chose encore : le corps de sir Henry Baskerville. — Nous faillîmes nous évanouir.
Molemmat tunsimme me aivan hyvin sen punaruskean puvun, joka hänellä oli ollut yllään, kun ensi kerran näimme hänet Baker Streetin varrella. Ehdimme nähdä sen nyt vain vilahdukselta, ennenkuin tulitikku sammui ja toivo hävisi meidän sieluistamme.
Nous ne pouvions pas ne pas reconnaître ce burlesque complet de cheviotte rougeâtre — celui que le baronnet portait le matin où il se présenta pour la première fois à Baker street. Nous l’aperçûmes l’espace d’une seconde, au moment où l’allumette jeta une dernière clarté avant de s’éteindre — de même que s’éteignait en nos âmes notre suprême lueur d’espoir. Holmes soupira profondément, et, malgré l’obscurité, je le vis pâlir.
"Mikä hirviö!" huudahdin minä ja puristin kädet nyrkkiin. "Oh, Holmes, en voi koskaan antaa anteeksi itselleni, että jätin hänet yksin."
« La brute ! Oh ! la brute ! m’écriai-je, les mains crispées. Je ne me pardonnerai jamais d’avoir causé ce malheur.
"Minä olen enemmän moitittava kuin sinä, Watson. Saadakseni koko jutun valmiiksi ja täydelliseksi, olen uhrannut minuun turvanneen miehen hengen. Sen kovempaa iskua en ole saanut koko elämässäni. Mutta kuinka saatoin aavistaa, että hän panisi henkensä alttiiksi lähtemällä tähän aikaan yksin nummelle?"
— Je suis tout autant à blâmer que vous, Watson…. Pour satisfaire mon amour-propre professionnel, pour réunir un faisceau de preuves irréfutables, j’ai laissé tuer mon client !… C’est le plus gros échec de toute ma carrière…. Mais comment pouvais-je prévoir que, malgré mes avis réitérés, sir Henry s’aventurerait seul sur la lande !… Oui, comment pouvais-je le prévoir ?
"Ajattelehan, että saimme kuulla hänen huutonsa -- oi, hyvä Jumala, niitä huutoja! -- ja kumminkaan emme voineet häntä auttaa! Missä mahtaa olla tuo koirahirviö, joka hänet tappoi? Ehkä se vielä hiiviskelee täällä kallioitten välissä. Ja missä on Stapleton? Hän saa vastata tästä teosta."
— Dire que nous avons entendu ses appels — et quels appels, mon Dieu ! — et qu’il nous a été impossible de le sauver ! Où est ce chien qui l’a tué ? Il doit errer parmi ces roches…. Et Stapleton ? Où se cache-t-il ? Il le payera cher, ce meurtre !
"Niin saakin, siitä aion minä pitää huolen. Setä ja veljenpoika ovat murhatut -- toinen pelästynyt kuoliaaksi vain nähdessään eläimen, jota hän piti ylenluonnollisena, toinen kuollut hurjasti paetessaan samaa eläintä. Nyt on jäljellä vain todistaa yhteys miehen ja tuon eläimen välillä. Tämän viimemainitun olemassa olon voimme vannoa vain sen nojalla, mitä kuulimme, sillä sir Henryn kuolema on aiheutunut putoamisesta. Kuinka kavala tuo konna liekin, tulee hän kumminkin olemaan minun vallassani, ennenkuin vielä yksi päivä on mennyt."
— Oui, mais ce soin me regarde, répondit Holmes avec énergie. L’oncle et le neveu sont morts, le premier, de la frayeur ressentie à la vue d’un animal qu’il croyait surnaturel ; le second, d’une chute faite en voulant échapper à la bête. Il ne nous reste plus qu’à prouver la complicité de l’homme et du chien. Malheureusement, nous ne pouvons affirmer l’existence de ce dernier que pour l’avoir entendu aboyer, car sir Henry est évidemment mort à la suite de sa chute. Mais, quelque rusé que soit Stapleton, je jure bien que je le tiendrai en mon pouvoir avant la nuit prochaine. »
Sydän täynnä katkeruutta seisoimme molemmin puolin kuolleen ruumista, kokonaan huumaantuneina tästä äkillisestä ja auttamattomasta onnettomuudesta, joka antoi niin surkean lopun meidän pitkällisille ja vaivaloisille ponnistuksillemme. Kuu oli jo noussut taivaalle, ja me kiipesimme sille kalliolle, josta ystävä raukkamme oli syöksynyt alas, ja sen huipulta katselimme me varjoisaa nummea, jossa vaihteli hopeainen valo ja pimeys. Kaukana, Grimpenillä päin, loisti yksi ainoa tasainen, keltainen tuli. Se ei voinut tulla muualta kuin Stapletonin yksinäisestä asunnosta. Hiljaa kiroten pudistin nyrkkiäni sitä kohden.
Le cœur serré, abattus par l’épouvantable accident qui terminait si brusquement notre longue et ingrate mission, nous nous tenions chacun d’un côté de ce cadavre. La lune se levait. Nous gravîmes le sommet des roches du haut desquels cet infortuné sir Henry était tombé et, de ce point culminant, nous promenâmes nos regards sur la lande, irrégulièrement illuminée par les pâles rayons de l’astre de la nuit. Dans le lointain, à plusieurs milles de distance, brillait, dans la direction de Grimpen, une petite lumière jaune. Elle ne pouvait venir que de la demeure isolée de Stapleton. Je me tournai vers elle et, montrant le poing dans un geste de menace :
"Miksi emme vangitsisi häntä heti?" kysyin.
« Pourquoi n’avons-nous pas arrêté cet homme ? dis-je à Sherlock Holmes.
"Todistukset eivät vielä ole täydelliset. Mies on suurimmassa määrin viekas ja kavala. Tässä ei ole kysymys siitä, mitä me tiedämme, vaan mitä voimme todistaa. Jos teemme erehdyksen, voi sattua että tuo konna taaskin livahtaa tiehensä."
— Les preuves suffisantes nous manquent. Le coquin est habile et rusé au suprême degré. En justice, il ne faut pas se contenter de savoir, il faut encore prouver. À la première fausse manœuvre, le drôle nous aurait échappé certainement.
"Mitä teemme sitten?"
— Alors qu’allons-nous faire ?
"Saamme kylliksi tekemistä huomenna. Tänä iltana voimme vaan tehdä ystävä raukallemme viimeisen palveluksen."
— La journée de demain sera bien remplie. Pour cette nuit, bornons-nous à rendre les derniers devoirs à notre pauvre ami. »
Yhdessä ryömimme alas jyrkkää rinnettä ja lähestyimme kuollutta, jonka ruumis mustana ja selvänä kuvastui hopealle hohtavia kiviä vasten. Tuska, joka ilmeni tässä vääristyneessä ruumiissa, oli niin ilmeinen, että minun silmäni täyttyivät kyynelillä.
Nous nous rapprochâmes du cadavre de sir Henry. J’eus un accès de douleur à la vue de ces membres tordus par les dernières convulsions de l’agonie, et mes yeux se remplirent de larmes.
"Meidän täytyy hankkia apua, Holmes. Me emme kahden voi kantaa häntä kotiin. Mutta oletko järjiltäsi?"
Huudahtaen oli hän kumartunut ruumiin yli ja hyppeli nyt sen ympärillä nauraen ja taputtaen käsiään. Oliko tämä mies todella minun vakava, umpimielinen ystäväni? Siinäkin arvoitus!
Holmes avait poussé un cri et s’était penché sur le cadavre. Il riait, il dansait, en se frottant les mains. Était-ce bien là mon compagnon, si flegmatique, si maître de lui ?
"Parta! Parta! Miehellähän on parta!" huusi hän.
« Une barbe ! une barbe ! s’écria-t-il. Cet homme a une barbe !
"Partako?"
— Une barbe ? répétai-je, de plus en plus étonné.
"Niin. Se ei ole sir Henry -- se on -- niin, se on todellakin minun naapurini, rangaistusvanki."
— Ce n’est pas le baronnet… c’est… oui, c’est mon voisin le convict ! »
Kuumeisella kiireellä olimme kääntäneet ruumiin ja sen verta tippuva parta viittasi nyt kylmään, kirkkaaseen kuuhun päin. Ei voinut erehtyä tuosta matalasta otsasta, tuuheista kulmakarvoista ja kuopalle painuneista, eläimellisistä silmistä. Ne olivat todellakin samat kasvot, jotka olivat tuijottaneet minuun kallioon kiinnitetyn kynttilän valossa -- Seldenin, murhaajan kasvot.
Fiévreusement, nous retournâmes le cadavre en le plaçant sur le dos. Une barbe, raidie par le sang coagulé, dressa sa pointe vers le ciel. Impossible de se méprendre sur ce front proéminent ni sur ces yeux caves. Je reconnus le visage aperçu quelques jours auparavant au-dessus de la bougie placée dans une anfractuosité de roche — le visage de Selden l’assassin.
Samassa hetkessä oli kaikki selvää. Minä muistin, että sir Henry oli sanonut minulle antaneensa vanhat vaatteensa Barrymorelle. Tämä oli vuorostaan antanut ne Seldenille valepuvuksi pakoa varten. Saappaat, paita, lakki -- kaikki oli sir Henryn. Tapaus oli sittenkin surullinen kyllä, mutta tämä mies oli kumminkin maan lakien mukaan ansainnut kuoleman. Minä ilmoitin Holmesille asian laidan ja minun sydämeni paisui kiitollisuudesta ja ilosta.
La lumière se fit aussitôt dans mon esprit. Je me souvins que le baronnet avait donné ses vieux effets à Barrymore. Celui-ci les avait remis à son beau-frère pour l’aider à fuir. Bottines, chemise, chapeau, tout avait appartenu à sir Henry. Certes, cet homme avait trouvé la mort dans des circonstances particulièrement tragiques, mais les juges ne l’avaient-ils pas déjà condamné ? Le cœur transporté d’allégresse, je racontai à Holmes que le baronnet avait fait cadeau de sa vieille garde-robe à son valet de chambre.
"Siinä tapauksessa ovat vaatteet aiheuttaneet mies-raukan kuoleman", sanoi hän. "On aivan selvää, että jotain sir Henrylle kuuluvaa esinettä on käytetty koiran yllyttämiseen -- luultavasti tuota saapasta, joka katosi hotellista, ja niin joutui tämä mies uhriksi. Yksi ihmeellinen seikka jää vielä selittämättä: kuinka saattoi Selden pimeässä aavistaa, että koira ajoi häntä takaa?"
« Ces vêtements ont occasionné la mort de ce pauvre diable, me répondit Sherlock. Pour dresser son chien, Stapleton s’est servi d’un objet soustrait à sir Henry — probablement de la bottine volée à l’hôtel — et la bête a poursuivi Selden. Une chose cependant me paraît inexplicable. Comment, dans les ténèbres, le convict a-t-il su que le chien lui donnait la chasse ?
"Luultavasti hän kuuli sen."
— Il l’a entendu probablement.
"Jos sellainen paatunut mies, kuin tämä vanki, kuuleekin koiran haukuntaa nummelta, niin tuskinpa hän siihen määrään joutuu suunniltaan kauhusta, että unohtaen kiinni joutumisen vaaran huutaa hurjasti apua. Huudoista päättäen on hän juossut pitkän matkan sen jälkeen, kun huomasi koiran. Kuinka saattoi hän sen huomata?"
— Parce qu’un chien aboie sur la lande, un homme de la rudesse de Selden ne s’expose pas, en criant comme un forcené, au risque d’une arrestation. Il devait être arrivé au paroxysme de la terreur. D’ailleurs, de la durée de ses appels, je puis conclure qu’il a couru longtemps devant le chien et à une assez grande distance de lui. Comment savait-il que l’animal avait pris sa piste ?
"Minusta näyttää vielä merkillisemmältä, että tämä koira, edellyttäen että otaksumamme ovat oikeita --"
— En supposant que nos conjectures soient vraies, je trouve plus inexplicable encore….
"Minä en edellytä mitään."
— Je ne suppose rien, interrompit Sherlock Holmes.
"Vai niin -- no, että tämä koira on laskettu irti tänä iltana. Ei se varmaankaan aina juoksentele nummella. Stapleton ei olisi laskenut sitä irralleen, ellei hänellä olisi ollut syytä otaksua sir Henryn tänä iltana olevan nummella."
— Alors, ripostai-je, pourquoi aurait-on lâché ce chien sur la lande, cette nuit ? Je ne présume pas qu’on le laisse continuellement vagabonder. Stapleton l’aura mis en liberté parce qu’il avait de bonnes misons de croire que sir Henry sortirait ce soir.
"Minun vaikeuteni ei kyllä ole niin helposti ratkaistavissa kuin sinun, joka kyllä pian selviää. Kysymys on nyt: mihin me panemme tuon raukan ruumiin? Emme voi jättää sitä tähän kettujen ja korppien saaliiksi."
— Il est plus difficile de répondre à mes points d’interrogation qu’aux vôtres. Nous serons bientôt fixés sur ce qui vous préoccupe, tandis que les questions que je me pose demeureront éternellement un mystère pour nous…. En attendant, nous voilà bien embarrassés de ce cadavre. Nous ne pouvons l’abandonner en pâture aux vautours et aux renards.
"Minä ehdotan, että kannamme sen johonkin noista kivimajoista, kunnes olemme ilmoittaneet asian poliisille."
— Je propose de le placer dans une de ces huttes, jusqu’à ce que nous ayons prévenu la police.
"Niin, se on kyllä parasta. Me kyllä varmasti jaksamme kantaa sen sinne saakka. Mutta kuka tuo on, Watson? Kaiken pyhän nimessä, siinähän on mies itse. Älä sanallakaan ilmaise meidän epäluulojamme! Ei sanallakaan, sillä silloin on suunnitelmani karilla."
— Accepté, dit Holmes. À nous deux, nous l’y porterons facilement…. Mais qui vient là, Watson ?… C’est Stapleton lui-même ! Quelle audace ! Pas un mot qui donne l’éveil… pas un mot, sinon toutes mes combinaisons s’effondreront. »
Eräs henkilö lähestyi meitä nummen yli ja minä saatoin nähdä sikarin hehkun. Kuu valaisi häntä nyt, ja minä tunsin luonnontutkijan notkean vartalon ja huolimattoman käynnin. Hän pysähtyi meidät nähtyään, mutta tuli sitten lähemmäksi.
Sur la lande, une forme indécise s’avançait vers nous ; je distinguais le cercle rouge d’un cigare allumé. Sous la lumière incertaine de la lune, je reconnus la démarche saccadée du naturaliste. À notre vue, il s’arrêta ; puis, presque aussitôt, il continua son chemin.
"Mitä, tohtori Watson, tekö todellakin? Teitäpä viimeiseksi saatoin toivoa tapaavani nummella tähän aikaan. Mutta mitä tämä on? Onko joku vahingoittunut? Ei -- eihän ole mahdollista, että se on ystävämme sir Henry?"
Hän kiiruhti esiin ja kumartui ruumiin yli. Minä kuulin kuinka hän tapaili henkeä, ja sikari putosi hänen kädestään.
« Hé quoi, docteur Watson, vous ici ? fit-il. Vous êtes le dernier homme que je comptais rencontrer à cette heure sur la lande. Mais que vois-je ? Un blessé ! Ce n’est pas ?… Dites-moi vite que ce n’est pas sir Henry ! » Il passa rapidement devant moi et se baissa pour regarder le cadavre. Je l’entendis aspirer l’air profondément ; en même temps son cigare s’échappa de ses doigts.
"Kuka -- kuka tämä on?" sammalsi hän.
« Quel est cet homme ? bégaya-t-il.
"Se on Selden -- Princetownista karannut vanki."
— Selden, le prisonnier évadé de la prison de Princetown. »
Stapleton oli tullut aivan kalman kalpeaksi, mutta voimakkaalla ponnistuksella kukisti hän hämmästyksensä ja pettymyksensä. Hän katsoi kysyvästi vuoroon Holmesiin ja minuun.
Stapleton tourna vers nous un visage hagard. Par un suprême effort, il refoula au fond de son être son désappointement et sa stupeur. Ses regards se portaient alternativement sur Holmes et sur moi.
"Taivaan nimessä! Mikä tärisyttävä tapahtuma! Kuinka hän kuoli?"
« Quelle déplorable aventure ! » reprit-il enfin.
Et s’adressant plus particulièrement à moi, il ajouta : « De quoi est-il mort ?
"Luultavasti hän taittoi niskansa pudotessaan tuolta kalliolta. Ystäväni ja minä olimme kävelemässä nummella ja kuulimme huutoa."
— Nous croyons, répondis-je, qu’il se sera cassé la tête en tombant de ces rochers. Nous nous promenions sur la lande mon ami et moi, lorsque nous avons entendu des cris.
"Minä kuulin myöskin huutoa. Siksi tulinkin tänne. Minä olin levoton sir Henryn vuoksi."
— Moi aussi…. Je ne suis même accouru que pour cela. J’avais des inquiétudes au sujet de sir Henry. »
"Miksi juuri sir Henryn?" -- Minä en voinut pidättyä sitä kysymästä.
Je ne pus m’empêcher de demander : « Pourquoi plutôt au sujet de sir Henry que de toute autre personne ?
"Koska olin pyytänyt häntä tulemaan minun luokseni. Kun häntä ei kuulunut, alkoi minua ihmetyttää ja kuultuani huutoa nummelta, aloin luonnollisesti pelätä, että hänelle olisi jotain tapahtunut. Mutta muuten" -- ja nyt siirtyi hänen katseensa taaskin minusta Holmesiin -- "kuulitteko mitään muuta kuin huutoa?"
— Je l’avais invité à passer la soirée chez nous. J’étais fort surpris qu’il ne fût pas venu et, naturellement, en entendant crier, j’ai redouté quelque malheur… Auriez-vous par hasard entendu autre chose ? »
Bien que Stapleton eût prononcé négligemment cette dernière phrase il nous couvait des yeux tout, en parlant.
"Emme", vastasi Holmes, "kuulitteko te?"
« Non,… n’est-ce pas, Watson ? répliqua Holmes. Non.
"En."
"Mitä tarkotatte sitten?"
— Mais pourquoi cette question ? interrogea mon ami d’un air innocent.
"Oh, te kyllä olette kuullut kansan kertomuksia tuosta kummituskoirasta ja sen retkistä? Sen huutoa voi usein kuulla öisin nummella. Olisi hauska tietää, onko sellaisia ääniä kuulunut tänä iltana?"
— Vous connaissez les sottes histoires que racontent les paysans sur un chien-fantôme…. On prétend qu’il hurle parfois la nuit sur la lande…. Je me demandais si, par hasard, cet étrange bruit n’aurait pas retenti ce soir.
"Me emme kuulleet mitään", vastasin minä.
— Pas que je sache, répondis-je.
"Ja kuinka selitätte tämän miesraukan kuoleman?"
— Quel est votre avis sur l’accident survenu à ce pauvre diable ? continua Stapleton.
"Minä otaksun, että hätä ja vaivat ovat hämmentäneet hänen aivonsa. Hän on hullun tavoin juossut edestakasin nummella, pudonnut kalliolta ja taittanut niskansa."
— Les transes perpétuelles dans lesquelles il vivait et les privations auxquelles l’exposait son genre de vie ont probablement ébranlé sa raison. Dans un accès de folie, il s’est mis à courir sur le plateau et, en tombant du haut de ces roches, il se sera fracturé le crâne.
"Se tuntuu kaikkein todennäkösimmältä otaksumalta", sanoi Stapleton huoaten ikäänkuin helpotuksesta. "Ja mikä on teidän arvelunne asiasta, herra Sherlock Holmes?"
— Cela me paraît très vraisemblable, approuva Stapleton, avec un soupir qui témoignait d’un soulagement interne. Et vous, monsieur Holmes, quel est votre avis ? »
Ystäväni kumarsi.
Mon ami esquissa un vague salut.
"Teidän on helppo tuntea ihmisiä", sanoi hän.
« Je trouve, dit-il, que vous acceptez bien facilement les solutions.
"Me olemme odottaneet teitä näille seuduin tohtori Watsonin tulosta saakka. Te saavutte surullisena hetkenä."
— Depuis la venue du docteur Watson, reprit le naturaliste, nous vous attendions tous les jours…. Vous arrivez pour assister à un drame.
"Kyllä, sitä ei voi kieltää. Minä otaksun, että ystäväni selitys huomataan riittäväksi, ja kun huomenna palaan Lontooseen, on minulla hauska muisto käynnistäni."
— Oui. Demain, en retournant à Londres, j’emporterai avec moi un pénible souvenir.
Vai niin, palaatteko te huomenna?"
— Vous repartez demain ?
"Niin on aikomukseni."
— J’en ai l’intention.
"Minä toivon, että teidän käyntinne on tuottanut selvyyttä niihin asioihin, joista me emme ole voineet saada selkoa?"
— Je souhaite que votre visite ait fait un peu de lumière sur ces événements qui troublent la contrée. »
Holmes kohautti olkapäitään.
Holmes haussa les épaules ;
"Joskus pettyy menestyksen toiveissaan, kun minun tavallani täytyy perustua tosiseikkoihin eikä taruihin ja epävarmoihin huhuihin. Tämä tapaus ei ole ollut tyydyttävä."
« On ne cueille pas toujours autant de lauriers que l’on croit, fit-il. Pour dégager la vérité, il faut des faits et non des légendes ou des rumeurs. J’ai complètement échoué dans ma mission. »
Ystäväni puhui sujuvimmalla ja luontevimmalla tavallaan. Stapleton iski silmänsä häneen ja kääntyi sitten minuun.
Mon ami parlait sur un ton de franchise et d’indifférence parfaitement joué. Cependant Stapleton ne le perdait pas des yeux. Il se retourna vers moi, en disant :
"Minä kernaasti ehdottaisin, että ruumis kannettaisiin minun talooni, mutta sisareni säikähtyisi siitä niin, etten sitä uskalla. Jos peitämme hänen kasvonsa, niin luulen, että vaaratta voimme jättää hänet tänne huomiseen."
« Je voudrais bien transporter chez moi le cadavre de ce malheureux, mais je crains d’effrayer ma sœur. Recouvrons-lui le visage…. Il restera ainsi sans danger jusqu’à demain matin. »
Ja niin tehtiinkin. Kieltäytyen Stapletonin meille tarjoamasta vieraanvaraisuudesta lähdimme, Holmes ja minä Baskerville Halliin, samalla kun luonnontutkija sai yksin palata kotiinsa. Kun katsoimme taaksemme, näimme hänen hitaasti kulkevan laajalle nummelle päin, ja hänen takanaan näkyi musta pilkku terävästi kuvastuvan hopean hohtavalle rinteelle. Siinä makasi tuo miesparka, jota niin kamala kuolema oli äkkiä kohdannut.
Nous fîmes ce que conseillait Stapleton. Puis, malgré son insistance pour nous emmener à Merripit house, Holmes et moi nous reprîmes le chemin de Baskerville, laissant le naturaliste rentrer seul chez lui. En nous retournant nous vîmes sa silhouette s’éloigner lentement à travers l’immensité de la lande.