Baskerville Hall, lokakuun 15:nä päivänä.
Baskerville, 15 octobre.
Hyvä Holmes! Jos minulla ei ollutkaan niin erittäin paljoa kerrottavaa sinulle täällä oloni ensi viikkoina, niin tuskin voit väittää, etten nyt korvaa sinulle menetettyä aikaa ja etteivät tapaukset seuraa toisiaan nopeasti. Viime tiedon-annossani kerroin sinulle Barrymoresta ikkunan luona, ja nyt on minulla paljon sellaista kerrottavaa, joka sinua tulee suuresti kummastuttamaan. Asiat ovat saaneet aivan odottamattoman käänteen. Tavallaan ovat ne viimeisinä kahdeksanaviidettä tuntina paljon entisestään selvinneet, tavallaan taasen tulleet monimutkaisemmiksi. Mutta minä kerron kaikki, niin saat itse päättää.
« Mon cher Holmes,
« Si, pendant quelques jours, je vous ai laissé sans nouvelles, vous conviendrez que je répare aujourd’hui le temps perdu. Les événements se précipitent autour de nous. Dans mon dernier rapport, je terminais en vous narrant la promenade nocturne de Barrymore. Aujourd’hui, voici une abondante moisson de renseignements qui vous surprendront grandement — ou bien je me tromperais fort. Les choses ont pris une tournure que je ne pouvais prévoir. Pendant les quarante-huit heures qui viennent de s’écouler, il est survenu quelques éclaircissements qui, si j’ose m’exprimer ainsi, ont, d’un autre côté, rendu la situation plus compliquée. Je vais tout vous conter ; vous jugerez vous-même.
Ennen aamiaista, seikkailuani seuraavana päivänä, menin minä tutkimaan sitä huonetta, jossa Barrymore oli käynyt edellisenä yönä. Vasemmalla ikkunalla, jonka edessä hän oli seisonut niin innokkaasti tähystämässä, huomasin nyt olevan erään ominaisuuden, joka erottaa sen kaikista muista talon ikkunoista -- siitä voi nimittäin parhaiten nähdä nummelle. Tästä paikasta saattaa kahden puun välissä olevan aukon kautta nähdä nummen suoraan allansa, kun se sitävastoin muihin ikkunoihin vain etäisyydessä häämöttää. Tästä seuraa, että Barrymore varmaankin oli mennyt tänne nähdäkseen jonkun tai jotakin nummella. Yö oli hyvin pimeä, niin että hän tuskin oli saattanut todella toivoa ketään näkevänsä. Oli tosiaankin johtunut mieleeni, että tässä oli voinut olla kysymys jostakin rakkausseikkailusta. Siinä tapauksessa olisi voinut ymmärtää, miksi hänen liikkeensä olivat niin salaperäisiä ja miksi hänen vaimonsa oli näyttänyt niin levottomalta. Hän on jokseenkin komea mies ja hyvin sopiva valtaamaan jonkun maalaistytön sydämen, niin ettei tämä arvelu minusta tuntunut aivan mahdottomalta. Oven avaaminen, jonka kuulin palatessani huoneeseeni, oli voinut merkitä sitä, että hän lähti salaiseen yhtymykseen. Niin tuumailin itsekseni aamulla ja kerron nyt sinulle mihin suuntaan epäluuloni kävivät, vaikka tulos osottikin kuinka huonosti perusteltuja ne olivat.
« Le lendemain de mon aventure, j’allai examiner avant le déjeuner la chambre dans laquelle Barrymore avait pénétré la nuit précédente. Je remarquai que la fenêtre par laquelle notre homme regardait si attentivement la lande avait une particularité, celle de donner le plus près sur la campagne. Par une échappée ménagée entre deux rangées d’arbres, une personne placée dans la situation occupée par le valet de chambre, pouvait découvrir un assez vaste horizon, alors que, des autres croisées, elle n’en aurait aperçu qu’un coin très restreint. Il résultait de cette constatation que Barrymore avait choisi cette fenêtre dans le dessein de voir quelque chose ou quelqu’un sur la lande. Mais, comme la nuit était obscure, on ne pouvait supposer qu’il eût l’intention de voir quelqu’un. Je pensai tout d’abord à une intrigue d’amour. Cela expliquait et ses pas furtifs et les pleurs de sa femme. Barrymore est un fort beau garçon, bien fait pour séduire une fille de la campagne. Cette supposition paraissait donc très vraisemblable. De plus, la porte, ouverte après mon retour dans ma chambre, indiquait qu’il était sorti pour courir à quelque rendez-vous clandestin.
Kuinka Barrymoren liikkeet olivatkaan selitettävissä, pidin kumminkin liian edesvastuullisena salata niitä, kunnes olisin saanut selvyyttä. Aamiaisen jälkeen menin siis sir Henryn työhuoneeseen ja kerroin hänelle mitä olin nähnyt. Hän ei hämmästynyt niinkuin olin luullut.
« Le lendemain matin, je raisonnais donc ainsi et je vous communique l’orientation de mes soupçons, bien que la suite ait prouvé combien peu ils étaient fondés. La conduite de Barrymore pouvait s’expliquer le plus naturellement du monde ; cependant je ne crus pas devoir taire ma découverte à sir Henry. J’eus un entretien avec le baronnet et je lui fis part de tout ce que j’avais vu.
"Minä tiesin Barrymoren olevan liikkeellä öisin ja aioin juuri puhua hänelle siitä", sanoi hän. "Pari tai kolme kertaa olen kuullut hänen askeleittensa käytävässä menevän ja tulevan, suunnilleen teidän mainitsemaanne aikaan."
« — Je savais que Barrymore se promenait toutes les nuits, me dit-il, et je voulais le questionner à ce sujet. Deux ou trois fois, à la même heure que vous, je l’ai entendu aller et venir dans le corridor.
"Ei ole mahdotonta, että hän joka yö menee tähystämään tuon ikkunan luo", huomautin minä.
« — Peut-être va-t-il toutes les nuits à cette fenêtre, insinuai-je.
"Se voi kyllä olla mahdollista. Siinä tapauksessa voimme seurata häntä ja ottaa selvää hänen puuhistaan. Mitä mahtaisi ystävänne Holmes tehdä, jos hän olisi täällä?"
« — Peut-être. Guettons-le ; nous aurons vite appris la raison de ces promenades. Je me demande ce que ferait votre ami Holmes, s’il se trouvait ici.
"Luulen että hän tekisi juuri niinkuin ehdotatte", sanoin minä. "Hän menisi Barrymoren perässä ja ottaisi selville mitä hän tekee."
« — Il s’arrêterait certainement au parti que vous proposez, répondis-je ; il suivrait Barrymore.
"Sitten voimme yhdessä tehdä sen."
« — Alors, nous le suivrons aussi.
"Mutta hän kuulisi varmaan meidän askeleemme."
« — Ne nous entendra-t-il pas ?
"Hän on hieman huonokuuloinen, ja joka tapauksessa täytyy meidän alistua siihen mahdollisuuteen. Tänä yönä odotamme minun huoneessani kunnes hän on mennyt ohitse." Sir Henry hieroi tyytyväisenä käsiään ja oli aivan selvää, ettei pieni seikkailu ollut hänelle vastenmielinen vähäisenä vaihteluna hieman yksitoikkoisessa elämässämme nummella.
« — Non ; il est un peu sourd…. En tout cas, il faut que nous tentions l’aventure. Cette nuit, nous veillerons dans ma chambre et nous attendrons qu’il ait passé. »
« Sir Henry se frottait les mains de plaisir. Évidemment, il se réjouissait de cette perspective qui apportait un changement dans la monotonie de son Existence.
Sir Henry on ryhtynyt neuvotteluihin sen arkkitehdin kanssa, joka oli valmistanut piirustukset sir Charlesille, ja keskustellut erään Lontoolaisen urakoitsijan kanssa, joten suuri rakennustyö luultavasti pian alkaa. Täällä on ollut koristemaalareita Plymouthista, ja selvästi näkyy, kuinka suurenmoisia tuumia ystävällämme on, ja ettei hän aio säästää vaivaa eikä rahaa, kun on kysymys suvun suuruuden elvyttämisestä. Kun talo on korjattu ja uudelleen kalustettu, ei puutu muuta kuin emäntä, jotta kaikki olisi täydellistä. Meidän kesken sanoen osoittavat jokseenkin selvät merkit, että se puute pian poistuisi, ellei tuolla nuorella naisella itsellään ole jotain sitä vastaan, sillä harvoin olen nähnyt kenenkään miehen olevan niin naiseen ihastuneen kuin hän kauniiseen naapuriimme, neiti Stapletoniin. Siitä huolimatta ei asia näy käyvän niin helposti kuin olisi syytä odottaa. Tänäkin päivänä esimerkiksi kohtasi ystäväämme este, joka teki hänet sekä surulliseksi että levottomaksi.
« Le baronnet s’est mis en rapports avec l’architecte qui avait dressé pour sir Charles les plans de la réfection du château. Il a traité avec un entrepreneur de Londres, et les réparations vont bientôt commencer. Il a commandé des décorateurs et des tapissiers de Plymouth et, sans nul doute, notre jeune ami ne veut rien négliger pour tenir l’ancien rang de sa famille. Lorsque la maison sera réparée et remeublée, il n’y manquera plus que la présence d’une femme. Entre nous, il existe des indices caractéristiques de la prompte exécution de ce projet — pour peu que la dame y consente. En effet, j’ai rarement rencontré un homme plus emballé sur une femme que ne l’est sir Henry sur notre belle voisine, miss Stapleton. Cependant je crains bien que leur voyage sur le fleuve du Tendre ne soit très mouvementé. Aujourd’hui, par exemple, la surface de l’onde chère aux amoureux a été ridée par un coup de vent inattendu, qui a causé un vif mécompte à notre ami.
Äsken kertomani Barrymorea koskevan keskustelun jälkeen pani sir Henry hatun päähänsä ja valmistautui lähtemään ulos. Luonnollisesti seurasin hänen esimerkkiään.
« Lorsque notre conversation sur Barrymore eut pris fin, sir Henry mit son chapeau et se disposa à sortir.
« Naturellement, j’en fis autant.
"Vai niin, tuletteko mukaan, Watson?" sanoi hän omituisesti katsahtaen minuun.
« — Où allez-vous, Watson ? me demanda-t-il en me regardant avec curiosité.
"Se riippuu siitä, aiotteko nummelle päin", sanoin minä.
« — Cela dépend…. Devez-vous traverser la lande ?
"Niin aion."
« — Oui.
"Siinä tapauksessa tiedätte minun saamani ohjeet. En tahdo näyttää tunkeilevalta, mutta te kuulitte kuinka vakavasti Holmes kielsi minua teistä eroamasta ja varsinkin antamasta teidän yksin mennä nummelle."
« — Alors vous connaissez mes instructions. Je regrette de vous importuner de ma personne, mais vous n’ignorez pas qu’Holmes m’a recommandé avec instance de ne pas vous perdre de vue, surtout quand vous iriez sur la lande. »
Sir Henry laski hymyillen kätensä olalleni.
« Sir Henry posa en riant sa main sur mon épaule.
"Rakas ystävä", sanoi hän, "Holmes ei voinut edellyttää eräitä seikkoja, jotka ovat tapahtuneet minulle tänne tultuani. Te ymmärrätte, mitä tarkoitan. Minä uskon varmaan, että kaikista vähimmin tahtoisitte olla minulle vaivaksi. Minun täytyy nyt mennä yksin."
« — Mon cher ami, fit-il, malgré toute sa perspicacité, Holmes n’a pas prévu certaines choses qui se sont passées depuis mon arrivée ici. Vous me comprenez ?… Je jurerais bien que vous êtes le dernier homme qui consentirait à jouer auprès de moi le rôle de trouble-fête. Il faut que je sorte seul. »
Olin todellakin hämilläni enkä tiennyt mitä sanoisin tai tekisin, ja ennenkuin olin ehtinyt päättää, oli hän ottanut keppinsä ja mennyt.
« Ces paroles me plaçaient dans une situation embarrassante. Je ne savais trop que dire ni que faire et, avant que mon irrésolution cessât, sir Henry avait enlevé sa canne du portemanteau et s’était éloigné.
Mutta kun olin asiaa tuuminut, alkoi omatuntoni ankarasti soimata minua siitä, että millään syyllä olin laskenut hänet näkyvistäni. Minä kuvittelin miltä tuntuisi, jos minun täytyisi palata sinun luoksesi kertomaan, että joku onnettomuus oli tapahtunut sen vuoksi, että olin poikennut sinun määräyksistäsi. Arvelin mahdolliseksi vielä saavuttaa hänet, ja niin lähdin heti kulkemaan sille suunnalle, jossa Merripit House sijaitsee.
« À la réflexion, ma conscience me reprocha amèrement de n’avoir pas exigé, sous un prétexte quelconque, que le baronnet me gardât auprès de lui. Je me représentais la posture que j’aurais vis-à-vis de vous, si je retournais à Baker street vous avouer que ma désobéissance à vos ordres avait causé un malheur. Je vous assure qu’à cette pensée, le sang me brûla les joues. Je me dis que je pouvais encore rattraper mon promeneur et je partis immédiatement dans la direction de Merripit house.
Kiiruhdin eteenpäin kaikin voimin näkemättä vilahdustakaan sir Henrystä, ennenkuin tulin sille paikalle, missä nummelle vievä polku eroaa maantiestä. Peläten sittenkin kulkeneeni harhaan, nousin eräälle kummulle, josta saatoin nähdä läheisen seudun yli -- samalle kummulle, jonka toisessa kyljessä kivilouhimo on. Silloin hänet heti huomasin. Hän näkyi polulla, noin neljännes penikulman päässä minusta, ja hänen rinnallaan näin naisen, joka ei voinut olla kukaan muu kuin neiti Stapleton. Aivan selvään näkyi, että heidän välillään oli jo tapahtunut selitys, ja että he olivat sopineet kohtaavansa täällä. He kulkivat hitaasti eteenpäin keskusteluunsa syventyneinä ja minä huomasin tytön tekevän pieniä vilkkaita liikkeitä käsillään, ikäänkuin antaakseen enemmän painoa sanoilleen, samalla kun sir Henry kuunteli hyvin tarkkaavaisesti ja pari kertaa pudisti päätään, ikäänkuin olisi hän kokonaan toista mieltä. Minä seisoin paikallani kivien välissä tietämättä oikein, mitä tekisin. Mennä heidän jälkeensä ja keskeyttää heidän tuttavallinen keskustelunsa oli vasten tavallisia ihmistapoja, ja kumminkin oli selvä velvollisuuteni olla laskematta häntä hetkeksikään näkyvistä. Ei juuri ollut hauska vakoilla ystäväänsä, mutta eihän minulle todellakaan ollut mahdollista tehdä muuta, kuin tarkata häntä kummulta ja rauhoittaa omaatuntoani sillä, että myöhemmin tunnustaisin hänelle tekoni. Tosin kyllä olin liian kaukana voidakseni auttaa, jos joku vaara äkkiä olisi häntä uhannut, mutta lienet kumminkin yhtä mieltä minun kanssani siitä, että asemani oli jokseenkin tukala ja että en voinut muuta?
« Je courus de toute la vitesse de mes jambes jusqu’au point où la route bifurque sur la lande. Sir Henry demeurait invisible. Alors, craignant d’avoir suivi une mauvaise direction, j’escaladai une colline — celle que l’on avait exploitée comme carrière de granit — du haut de laquelle ma vue embrassait presque tout le pays. Immédiatement, j’aperçus le baronnet à cinq cents mètres devant moi. Il s’était engagé dans le petit sentier. Une femme, qui ne pouvait être que miss Stapleton, marchait à côté de lui. Certainement un accord existait déjà entre eux et je surprenais un rendez-vous convenu. Ils allaient, lentement, absorbés par leur conversation. Je vis miss Stapleton faire de rapides mouvements avec sa main, comme pour souligner ce qu’elle disait, tandis que sir Henry l’écoutait attentivement et secouait parfois négativement la tête. Je me dissimulai derrière un rocher, curieux de voir comment tout cela finirait. Me jeter au travers de leur entretien, c’eût été commettre une impertinence dont je me sentais incapable. Mais, d’autre part, ma consigne m’ordonnait de marcher dans les pas de sir Henry. Espionner un ami est un acte odieux. Cependant je me résolus à l’observer du haut de ma cachette et de lui confesser plus tard ma faute. J’étais certain qu’il conviendrait avec moi de la difficulté de ma situation et qu’il approuverait le parti que j’avais pris, bien que, si un danger soudain l’eût menacé, je me fusse trouvé trop éloigné pour le secourir promptement.
Ystävämme sir Henry ja tuo nuori nainen olivat pysähtyneet polulle ja seisoivat keskusteluunsa syventyneinä, kun äkkiä keksin, etten ollutkaan heidän kohtauksensa ainoa näkijä. Minä huomasin jotain viheriää liehuvan ilmassa ja seuraavassa hetkessä näin, että tätä liehuvaa esinettä kantoi kepin päässä muuan mies, joka kulki eteenpäin epätasaisella maalla. Se oli Stapleton hyönteishaavineen. Hän oli rakastavaisia paljoa lähempänä kuin minä ja näytti kulkevan heihin päin. Samassa veti sir Henry nuoren naisen luokseen. Hän oli pannut kätensä tytön vyötäisille, ja tämä käänsi pois kasvonsa ja näytti pyrkivän irralleen. Sir Henry vei päätään lähelle hänen kasvojaan ja hän nosti torjuen kätensä. Seuraavassa silmänräpäyksessä tempautuivat he erilleen toisistaan ja kääntyivät äkkiä ympäri. Stapleton sai tämän aikaan. Hän tuli kovaa vauhtia juosten heitä kohden. Hän teki liikkeitä käsillään ja melkein hyppeli kiihtymyksestä, kun oli ehtinyt heidän luokseen. En luonnollisesti voinut tietää, mitä tämä merkitsi, mutta minusta näytti siltä, että Stapleton kiivaasti moitti sir Henryä, joka puolestaan koetti selittää asiaa ja tulistui yhä enemmän, kun tuo toinen ei tahtonut häntä kuunnella. Tyttö seisoi ylväänä ja äänettömänä vieressä. Lopuksi käännähti Stapleton ympäri ja viittasi käskevästi sisarelleen, joka katsahdettuaan epäröivästi sir Henryyn poistui veljensä seurassa. Luonnontutkijan suuttuneet eleet osottivat, että hän oli tyytymätön myöskin sisareensa. Sir Henry seisoi hetken heidän jälkeensä katsellen ja lähti sitten pää kumarassa ja huomattavasti masentuneena palaamaan samaa tietä kuin oli tullut.
« Sir Henry et sa compagne, perdus dans leur absorbante conversation, s’étaient arrêtés au milieu du sentier. Tout à coup j’eus la sensation de n’être pas le seul témoin de leur entrevue. Quelque chose de vert, flottant dans l’air, attira mon attention. Un nouveau regard me montra ce quelque chose fixé à l’extrémité d’un bâton porté par un homme qui enjambait les quartiers de roches. Je reconnus Stapleton et son filet. La distance qui le séparait du couple était moins grande que celle qui m’en séparait moi-même, et il paraissait se diriger du côté des deux jeunes gens. À ce moment, sir Henry attira miss Stapleton vers lui. Il avait passé son bras autour de la taille de Béryl, qui se recula, en détournant son visage. Il se pencha vers elle ; mais elle étendit la main pour se protéger. Une seconde après, je les vis s’éloigner précipitamment l’un de l’autre et faire demi-tour. Stapleton avait provoqué cette brusque séparation. Il accourait au-devant d’eux, son ridicule filet se balançant sur son épaule. Il gesticulait comme un possédé et sa surexcitation était telle qu’il dansait presque en face des amoureux. Je ne pouvais imaginer ce qui se passait. Toutefois, je crus deviner que Stapleton gourmandait sir Henry ; que ce dernier présentait des explications et que sa colère croissait à mesure que l’autre refusait de les accepter. La dame gardait un silence hautain. Finalement Stapleton tourna sur ses talons et fit de la main un signe péremptoire à sa sœur. Celle-ci, après un regard plein d’hésitation adressé à Sir Henry, se décida à marcher aux côtés de son frère. Les gestes de colère du naturaliste indiquaient que la jeune fille n’échappait pas à son mécontentement. Après les avoir considérés l’un et l’autre pendant l’espace d’une minute, le baronnet, la tête basse et l’air abattu, reprit lentement le chemin par lequel il était venu.
En voinut tietää mitä tämä merkitsi, mutta häpesin sitä, että ystäväni tietämättä olin ollut näkemässä niin tuttavallista kohtausta. Juoksin senvuoksi alas kummulta ja tapasin hänet sen juurella. Hänen kasvonsa olivat punaiset ja otsa rypyssä, ikäänkuin olisi hän hyvin epätietoinen.
« Je ne pouvais deviner ce que tout cela signifiait, mais je me sentais honteux d’avoir assisté à cette scène, à l’insu de mon ami. Je dégringolai vivement la colline pour aller à la rencontre de sir Henry. Son visage était pourpre de colère et ses sourcils froncés, comme ceux d’un homme poussé à bout.
"Kas, Watson! Mistä te tulette?" sanoi hän. "Eihän liene mahdollista, että sittenkin olette juossut jälkeeni?"
« — Allô ! Watson, d’où sortez-vous ? me dit-il. J’aime à croire que vous ne m’avez pas suivi ? »
Minä selitin koko asian, sanoin, että minun oli ollut mahdoton pysyä sisällä, että olin seurannut häntä ja nähnyt koko tapauksen. Hänen silmänsä leimusivat ensin suuttumuksesta, mutta suoruuteni häntä lepytti, ja hän puhkesi nauruun, joka ei suinkaan ollut iloinen.
« Je lui expliquai tout : comment j’avais jugé impossible de le laisser s’engager seul sur la lande et comment j’avais assisté à ce qui venait d’arriver. Pendant un moment, ses yeux flambèrent ; mais ma franchise le désarma et il eut un triste sourire.
"Luulisi tosin, että keskellä tällaista erämaata pitäisi saada olla rauhassa", sanoi hän, "mutta, hitto vieköön, luulenpa koko seudun lähteneen liikkeelle katselemaan minun kosimistani -- joka muuten ei kyllä ollut mitään hauskaa nähtävää. Minne te olitte ostanut piletin?"
« — On aurait pensé, reprit-il, que cette solitude offrirait un abri sûr !… Ah ! ouiche, tout le pays semble s’y être réuni pour me voir faire ma cour — et quelle misérable cour ! Où aviez-vous loué un fauteuil ?
"Minä seisoin tuolla kummulla."
« — Sur la colline.
"Taustassa siis. Hänen veljensä taasen oli etupermannolla. Näittekö, kuinka hän syöksyi meitä vastaan?"
« — Au dernier rang ! Son frère, à elle, était assis aux premières loges !… L’avez-vous aperçu s’approcher de nous ?
"Näin kyllä."
« — Oui.
"Oletteko koskaan tullut ajatelleeksi, että hän on hullu -- tytön veli nimittäin?"
« — Aviez-vous jamais remarqué qu’il fût toqué ?
"Sitä en juuri saata sanoa."
« — Non.
"Sen kyllä uskon. Itse olen aina pitänyt häntä viisaana, mutta nyt sanon teille, että jompikumpi meistä olisi puettava pakkopaitaan. Mikä minua vaivaa? Te, Watson, olette muutamia viikkoja elänyt yhdessä minun kanssani, ja minä pyydän nyt teitä rehellisesti ilmaisemaan ajatuksenne. Oletteko koskaan saanut aihetta luulla, ettei minusta tulisi hyvä mies vaimolle, jota rakastan?"
« — Moi non plus. Jusqu’à ce jour, je le jugeais sain d’esprit…. Mais, à cette heure, je vous affirme que l’un de nous deux mérite une camisole de force. À propos de quoi en a-t-il après moi ?… Voilà déjà plusieurs semaines, Watson, que nous vivons côte à côte…. Parlez-moi franchement…. Y a-t-il un empêchement à ce que je sois un bon mari pour une femme que j’aimerais ?
"En suinkaan."
« — Je n’en vois pas.
"Minun asemaanihan ei kukaan voi moittia, ja siksi täytyy hänellä olla jotain minua itseäni vastaan. Mitä se mahtaa olla? Tietääkseni en koskaan ole tehnyt pahaa pienimmällekään itikalle, ja kumminkaan ei hän tahtoisi suvaita minun koskettavan tytön sormenpäitäkään."
« — Stapleton ne peut arguer de ma situation mondaine…. C’est donc ma personne qu’il méprise !…. Qu’a-t-il contre moi ? Je n’ai jamais fait de tort à personne, que je sache ! Et cependant il ne m’autorise pas à toucher le bout des doigts de sa sœur.
"Niinkö hän sanoi?"
« — Non ?
"Niin, ja vielä enemmänkin. Vaikka olen vasta muutaman viikon tyttöä tuntenut, niin voin sanoa teille, tohtori Watson, että on jotain, joka heti ilmoitti minulle hänen olevan kuin minua varten luodun, ja hänkin -- niin, kyllä hän oli onnellinen minun läheisyydessäni ollessaan, sen voin vannoa. Joskus näkyy naisen silmissä eräs valoisa ilme, joka kertoo enemmän kuin sanat. Mutta veli ei ole koskaan antanut meidän tavata toisiamme kahdenkesken, ja vasta tänään luulin saaneeni tilaisuuden puhutella häntä yksin. Kernaasti hän suostui sopimaan kohtaamisesta, mutta tultuaan paikalle ei hän tahtonut puhua rakkaudesta, eikä olisi minunkaan sallinut sitä tehdä, jos olisi saanut määrätä. Hän palasi alituisesti siihen, että täällä oli vaarallista asua, ja sanoi tuntevansa itsensä onnelliseksi vasta sitten, kun minä olin matkustanut pois täältä. Minä vastasin, että hänet nähtyäni en suinkaan halunnut kiiruhtaa pois näiltä seuduilta, ja että jos hän todella toivoi minun lähtevän, niin saattoi se toivo täyttyä vasta sitten, kun hän itse voi minua seurata. Ja sillähän kosinta oli jo tapahtunut, mutta ennenkuin hän ehti vastata syöksyi tuo epäkohtelias veli esiin raivoten kuin hullu. Hän oli kalpeana kiukusta ja hänen vaaleat silmänsä leimusivat vihasta. Mitenkä minä käyttäydyin nuorta naista kohtaan? Kuinka uskalsin osottaa hänelle huomaavaisuutta, kun se oli hänelle vastenmielistä? Luulinko voivani tehdä mitä tahansa sen vuoksi, että olin ylhäistä sukua? -- Ellei hän olisi ollut tytön veli, ei hän todellakaan olisi jäänyt ilman ansaittua vastausta. Nyt sanoin hänelle, ettei minun tarvinnut hävetä tunteitani tyttöä kohtaan, ja että toivoin hänen kerran tuottavan minulle kunniaa rupeamalla vaimokseni. Tämä ei näyttänyt asiaa parantavan, ja silloin minäkin suutuin ja vastasin hänelle kiivaammin kuin olisi pitänyt, koska tyttö seisoi vieressämme. Lopputulos oli, että hän, kuten näitte, marssi tiehensä vieden tytön mukanaan, ja tässä minä nyt olen. Jos sanotte minulle, Watson, mitä tämä merkitsee, niin en voi koskaan korvata kiitollisuuttani teille."
« — Si, et bien plus encore. Écoutez, Watson…. Je ne connais miss Stapleton que depuis quelques semaines, mais, le jour où je l’ai rencontrée pour la première fois, j’ai senti que Dieu l’avait faite pour moi — et elle pareillement. Elle était heureuse de se trouver près de moi, je le jurerais ! Il passe dans les yeux des femmes des lueurs qui sont plus éloquentes que des paroles…. Son frère ne nous permettait pas de rester seuls ensemble et, aujourd’hui seulement, j’ai saisi l’occasion de causer avec elle sans témoins. Notre rencontre l’a comblée de joie… mais ce n’était pas d’amour qu’elle désirait m’entretenir, et, si elle avait pu m’en empêcher, elle n’aurait pas souffert que je lui en eusse parlé. « Elle a commencé à insister sur le danger que je cours ici et sur l’inquiétude dans laquelle elle vivrait, si je ne quittais pas Baskerville. Je lui ai répondu que, depuis que je la connaissais, je n’étais plus pressé de partir et que, si réellement elle souhaitait mon départ, le meilleur moyen d’en venir à ses fins était de s’arranger pour m’accompagner. Je lui proposai de l’épouser, mais, avant qu’elle eût pu me répondre, son espèce de frère arrivait sur nous avec des façons d’énergumène. Ses joues blêmissaient de rage et, dans ses yeux, de sinistres éclairs de folie s’allumaient. Que faisais-je avec madame ?… Comment avais-je l’audace de lui rendre des hommages qui lui étaient odieux ?… Mon titre de baronnet autorisait-il donc une conduite aussi cavalière ? Si Stapleton n’avait pas été le frère de Béryl, j’aurais mieux su que lui répondre. En tout cas, je lui ai dit quels sentiments m’inspirait sa sœur et que j’espérais qu’elle me ferait l’honneur de devenir ma femme. Au lieu de se calmer, ce discours l’irrita encore davantage. À mon tour, je m’emportai et je ripostai un peu plus aigrement que je ne l’aurais dû, Béryl étant présente à notre altercation. Leur départ précipité a terminé cette scène pénible et vous voyez en moi l’homme le plus bouleversé de tout le comté. »
Minä koetin selittää asiata sekä niin että näin, mutta en itsekään tiennyt, mitä ajattelisin. Sekä ystävämme arvonimi että rikkaus yhtä hyvin kuin hänen ikänsä, luonteensa ja ulkomuotonsa ovat hänen edukseen, enkä tiedä mitään muuta hänelle epäedullista kuin se onneton kohtalo, joka sukua vainoo. Hyvin kummalliselta tuntuu, että hänen yrityksensä niin epäkohteliaasti torjuttiin, ottamatta ensinkään lukuun tytön omia toiveita, ja että tämä vastaansanomatta mukautui siihen. Meidän arvailumme päättyivät kumminkin, kun Stapleton itse meitä tyynnytti käymällä vielä samana päivänä sir Henryn luona. Hän sanoi tulleensa pyytämään anteeksi aamuista tylyyttään, ja kun hän oli pitkän aikaa keskustellut kahden kesken sir Henryn kanssa, sovittiin riita ja sen merkiksi syömme me päivällistä Merripit Housessa ensi perjantaina.
« Je risquai une ou deux explications ; mais j’étais en réalité tout aussi troublé que sir Henry. « Le titre de notre ami, sa fortune, son âge, ses manières, son physique, tout militait en sa faveur. On ne pouvait rien lui reprocher — rien que le fatal destin qui s’acharnait sur sa famille. Pourquoi repousser brusquement ses avances, sans même prendre l’avis de la personne qui en était l’objet ? Et pourquoi miss Stapleton avait-elle obéi à son frère, sans protester autrement que par son effarement ? Dans l’après-midi, une visite du naturaliste fit cesser nos conjectures. Il venait s’excuser de sa conduite grossière. Après un long entretien avec sir Henry, dans le cabinet de ce dernier, tout malentendu fut dissipé, et l’on convint que, pour fêter cette réconciliation, nous irions dîner le vendredi suivant à Merripit house.
"En kumminkaan tahdo väittää tuota miestä viisaaksi", sanoi sir Henry. "En koskaan unohda hänen silmiensä ilmettä, kun hän aamulla syöksyi minua vastaan, mutta sen myönnän, että hänen anteeksipyyntönsä oli mallikelpoinen."
« — Cette démarche de Stapleton ne modifie pas mon appréciation sur lui, me dit sir Henry…. Je le considère toujours comme un peu toqué…. Je ne puis oublier l’expression de son regard, quand il courut sur moi ce matin. Cependant je dois reconnaître qu’il s’est excusé de fort bonne grâce.
"Saattoiko hän jollakin tapaa selittää käytöstään?"
« — Vous a-t-il donné une explication de sa conduite ?
"Hän sanoi, että sisar on hänen kaikkensa maailmassa. Se on luonnollistakin, ja minua ilahduttaa, että hän osaa antaa tytölle arvoa. He ovat aina olleet yhdessä, ja kuvauksensa mukaan on hänen täytynyt viettää hyvin yksinäistä elämää ilman muuta seuraa kuin sisaren, joten ajatuskin tämän menettämisestä tuntui hänestä kauhealta. Hän sanoi, ettei ollut ymmärtänyt minun alkaneen kiintyä tyttöön, ja kun hän sen omin silmin näki, antoi se hänelle sellaisen iskun, ettei hän aluksi ollut vastuunalainen sanoistaan tai teoistaan. Hän valitti tapahtumaa suuresti ja myönsi tietävänsä, kuinka lapsellinen ja itsekäs se luulo oli, että hän koko elämänsä saisi pitää kauniin sisarensa itseään varten. Jos tämä kerran aikoi hänen luotaan lähteä, niin oli hänelle mieluisinta, että tyttö menisi naimisiin minun kanssani, koskapa olin läheinen naapuri. Joka tapauksessa tulisi se olemaan hänelle kova koettelemus, ja aikaa kyllä kuluisi ennenkuin hän voisi kohtaloonsa mukaantua. Hän lupasi olla vähimmälläkään tavalla avioliittoa vastustamatta, jos minä tahtoisin sitoutua jättämään asian kolmeksi kuukaudeksi ja koettamaan ainoastaan saavuttaa hänen sisarensa ystävyyden, vaatimatta hänen rakkauttaan. Minä lupasin, ja niin on asia nykyään."
« — Oui. Il prétend qu’il a reporté sur sa sœur toutes ses affections. Cela est très naturel et je me réjouis de ces sentiments à son égard…. Il m’a dit qu’ils avaient toujours vécu ensemble, menant une existence de cénobites, et que la pensée de la perdre lui était intolérable. Il a ensuite ajouté qu’il ne s’était pas tout d’abord aperçu de mon attachement pour miss Stapleton, mais que, lorsqu’il avait vu de ses propres yeux l’impression produite sur moi par sa sœur et qu’il avait compris qu’un jour viendrait peut-être où il serait forcé de se séparer d’elle, il avait ressenti un tel choc que, pendant une minute, il ne fut plus conscient de ses paroles ou de ses actes. Il se confondit en excuses et reconnut de quelle folie et de quel égoïsme il se rendait coupable, en voulant retenir éternellement autour de lui une aussi belle personne que sa sœur. Il conclut en convenant que, si elle devait le quitter, il valait mieux que ce fut pour épouser un voisin tel que moi.
« — Vraiment ?
« — Il s’appesantit sur la rudesse du coup et sur le temps qu’il lui faudrait pour s’y accoutumer. Il s’engagea à ne plus s’opposer à mes projets, si je lui promettais de n’en plus parler de trois mois et si, pendant ce temps, je me contentais de l’amitié de miss Béryl, sans lui demander son amour. Je promis tout ce qu’il désirait et cela clôtura le débat. »
Ja sillä on yksi meidän vähäisistä salaperäisistä jutuistamme selvinnyt. On hauskaa, että olemme jollakinkaan taholla tavanneet pohjaa siinä suossa, jossa me kahlaamme. Tiedämme nyt, miksi neiti Stapletonin kosija oli hänen veljelleen niin vastenmielinen, vaikkakin tämä kosija oli niin edullinen kuin sir Henry. Ja nyt tartun toiseen lankaan, jonka olen saanut selvitetyksi tästä sotkuisesta vyyhdistä, nimittäin siihen salaisuuteen, joka koskee noita öisiä nyyhkytyksiä, rouva Barrymoren itkettyneitä kasvoja ja hovimestarin salaperäisiä käyntejä läntisen ristikko-akkunan luona. Onnittele minua, hyvä Holmes, ja myönnä, ettet ole erehtynyt lähettilääsi suhteen ja ettet kadu sitä luottamusta, jota osoitit minulle lähettämällä minut tänne. Kaiken äsken luettelemani on yhden yön työ täydelleen selvittänyt.
« Voilà donc un de nos petits mystères éclairci. Nous savons maintenant pourquoi Stapleton regardait avec défaveur l’amoureux de sa sœur — même lorsque cet amoureux est un parti aussi enviable que sir Henry. Passons maintenant à un autre fil que j’ai débrouillé dans cet écheveau pourtant si emmêlé. Je veux parler des gémissements nocturnes, du visage éploré de Mme Barrymore et des pérégrinations clandestines de son mari. Félicitez-moi, mon cher Holmes…. Dites-moi que je n’ai pas déçu l’espoir que vous aviez placé dans mes qualités de détective, et que vous ne regrettez pas le témoignage de confiance dont vous m’avez honoré en m’envoyant ici. Il ne m’a fallu qu’une nuit pour tirer tout cela au clair !
Sanoin "yhden yön työ", mutta siihen kului kyllä kaksi yötä, sillä ensi yönä emme huomanneet yhtään mitään. Minä valvoin sir Henryn kanssa hänen huoneessaan kello kolmeen aamulla, mutta emme kuulleet mitään muuta kuin portaissa olevan kellon lyöntejä. Se oli jokseenkin ikävä valvonta ja päättyi siihen, että me molemmat nukahdimme tuoleihimme. Onnellista kyllä emme siitä masentuneet, vaan päätimme yrittää toisen kerran. Seuraavana yönä taaskin pienensimme lampun liekkiä ja istuimme tupakoimaan vähintäkään ääntä synnyttämättä. Uskomattoman hitaasti kuluivat tunnit ja kumminkin elähytti meitä sama into, jota metsästäjä tuntee riistalle virittämäänsä loukkua tarkatessaan. Kello löi yksi, löi kaksi ja toisen kerran jo melkein olimme luopuneet menestymisen toiveesta, kun äkkiä kavahdimme suoriksi tuoleillamme, väsyneet aistit jännitettyinä uuteen toimintaan. Olimme kuulleet askelten narinaa käytävästä.
« En disant une nuit, j’exagère. Deux nuits m’ont été nécessaires, car, la première, nous avons fait chou blanc. Nous étions restés dans la chambre de sir Henry à fumer des cigarettes jusqu’à trois heures du matin. Sauf le carillon de l’horloge du hall, aucun bruit ne frappa nos oreilles. Ce fut une veillée peu réjouissante, qui se termina par notre assoupissement dans les bras de nos fauteuils respectifs. Nous ne nous décourageâmes pas pour cela, et nous convînmes de recommencer. La nuit suivante, nous baissâmes la lampe et, la cigarette aux lèvres, nous nous tînmes cois. Ah ! combien les heures s’écoulèrent lentement ! Cependant nous avions pour nous soutenir l’ardeur du chasseur qui surveille le piège dans lequel il espère voir tomber la bête de chasse. Une heure sonna… puis deux heures. Pour la seconde fois, nous allions nous séparer bredouilles, lorsque d’un même mouvement nous nous levâmes de nos sièges. Un pas glissait furtivement le long du corridor.
Ne hiipivät edelleen ja hävisivät vähitellen. Silloin avasi sir Henry hiljaa oven, ja me lähdimme vakoiluretkellemme. Mies oli jo ehtinyt parvekkeen ympäri, ja käytävä oli pimeä. Hiljaa hiivimme eteenpäin kunnes olimme ehtineet rakennuksen toiseen sivustaan. Ehdimme vielä vilahdukselta näkemään pitkän, mustapartaisen miehen, selkä hieman kumarassa, varpaillaan kulkevan käytävässä. Sitten meni hän sisään samasta ovesta kuin edellisellä kerrallakin. Kynttilän valo hetken valaisi ovenpieltä ja loi sitten yhden ainoan keltaisen valeviivan pimeään käytävään. Varovasti hiivimme eteenpäin koetellen joka lautaa ennenkuin uskalsimme siirtää sille koko painomme. Olimme varovaisuudesta riisuneet saappaamme, mutta kumminkin narisivat vanhat laudat allamme. Joskus tuntui aivan mahdottomalta, ettei hän meitä kuulisi. Onneksi on hän hieman huonokuuloinen, ja sitäpaitsi oli hän kokonaan kiintynyt omiin puuhiinsa. Kun vihdoin saavuimme ovelle ja katsoimme sisään, näimme hänen nojaavan akkunaan kynttilä kädessä ja kalpeat, tähystelevät kasvot lasissa kiinni, aivan samoin kuin minä olin nähnyt hänet pari yötä ennemmin.
« Quand il se fut évanoui dans le lointain, le baronnet, très doucement, ouvrit la porte et nous sortîmes de la chambre. Notre homme avait déjà dépassé le balcon du hall. Le corridor était plongé dans les ténèbres. Nous le parcourûmes jusqu’à l’autre aile du château. Nous arrivâmes assez tôt pour apercevoir la silhouette d’un homme barbu, de haute taille, qui marchait sur la pointe des pieds, en courbant les épaules. Il poussa la même porte que l’avant-veille. La lueur de la bougie en dessina lumineusement l’encadrement et piqua d’un rayon de clarté jaune l’obscurité du corridor. Avec des précautions infinies, nous nous dirigeâmes de ce côté, tâtant du pied chaque lame du parquet avant de lui confier le poids de notre corps. Nous avions au préalable enlevé nos bottines ; mais le plancher vermoulu fléchissait et criait sous nos pas. Parfois il nous semblait impossible que Barrymore ne nous entendît pas. Fort heureusement, il est sourd, et la préoccupation de ne pas faire de bruit l’absorbait entièrement. Nous atteignîmes enfin la porte derrière laquelle il avait disparu et nous jetâmes un coup d’œil dans la chambre. Barrymore, une bougie à la main, était presque collé contre la fenêtre et regardait attentivement à travers les carreaux — dans la même position que les nuits précédentes.
Olimme ennakolta suunnitelleet menettelymme, mutta sir Henry on mies, jolle suorin tapa aina on luonnollisin. Hän meni sisään huoneeseen ja samassa hyppäsi Barrymore tukahdetulla äänellä huudahtaen akkunan luota ja seisoi edessämme kalman kalpeana ja vapisten. Hänen tummat silmänsä, jotka pistivät esiin kalpeista kasvoista, ilmaisivat kauhua ja kummastusta, hänen tuijottaessaan sir Henryyn ja minuun.
« Nous n’étions convenus de rien. Mais le caractère résolu du baronnet le porte naturellement à aller droit au but. Il pénétra dans la chambre. Au bruit, Barrymore se retira vivement de la fenêtre et nous apparut, tremblant, livide, haletant. Ses yeux noirs, rendus plus brillants par la pâleur exsangue de la face avaient, en nous regardant, sir Henry et moi, une expression d’étonnement et d’effroi.
"Mitä te täällä toimitatte, Barrymore?"
« — Que faites-vous là, Barrymore ? demanda le baronnet.
"En mitään, sir." Hän oli niin kauhuissaan, että tuskin saattoi puhua ja varjot huoneessa heiluivat rajusti, niin vapisi kynttilä hänen kädessään. "Tulin vaan katsomaan, oliko ikkuna oikein kiinni. Käyn toisinaan sitä tarkastamassa öisin."
« — Rien, monsieur. »
« Sa frayeur était si grande qu’il pouvait à peine parler, et le tremblement de sa main agitait à tel point la bougie que les ombres dansaient sur la muraille.
« — C’est la fenêtre, reprit-il…. Je fais une ronde, toutes les nuits, pour m’assurer qu’elles sont bien fermées.
"Toisessako kerroksessa?"
« — Au second étage ?
"Niin, minä tarkastan kaikkia ikkunoita."
« — Oui, monsieur,… toutes les fenêtres.
"Kas niin, Barrymore", sanoi sir Henry ankarasti, "me olemme päättäneet, että totuuden täytyy tulla ilmi, ja te säästätte aikaa, jos ilmotatte sen heti. Vastatkaa paikalla! Älkää valehdelko! Mitä teitte ikkunan luona?"
« Écoutez-moi, Barrymore ! dit sir Henry sévèrement. Nous sommes décidés à vous arracher la vérité…. Cela vous évitera des ennuis dans l’avenir. Allons, pas de mensonges ! Que faisiez-vous à cette fenêtre ? »
Mies katsoi meihin aivan avuttomana, väänteli käsiään ja ilmaisi kaikin tavoin epätietoisuuttaan ja hämminkiään.
« Le pauvre diable nous adressa un regard désespéré et croisa ses mains dans un geste de muette supplication.
"Minä en tehnyt mitään pahaa, sen vakuutan. Minä pidin kynttilää vasten ikkunaa."
« — Je ne faisais rien de mal, monsieur…. Je tenais une bougie contre cette fenêtre.
"Ja miksi piditte kynttilää vasten ikkunaa?"
« — Dans quel but ?
"Älkää kysykö minulta, sir Henry, älkää kysykö. Kunniani kautta vakuutan, että tämä salaisuus ei koske minua Jos se koskisi vain minua, en varmaan koettaisikaan sitä salata."
« — Ne me le demandez pas, sir Henry !… ne me le demandez pas !… Je vous jure que ce secret ne m’appartient pas et que je ne puis vous le dire. S’il n’intéressait que moi seul, je vous le confierais sans hésiter. »
Äkkiä keksin minä, mitä oli tehtävä, ja otin kynttilän ikkunalaudalta, johon hovimestari oli sen laskenut.
« Une pensée soudaine me traversa l’esprit et je pris la bougie des mains tremblantes du valet de chambre.
"Varmaan hän antoi sillä jonkun merkin", sanoin. "Katsotaanpa, vastaako joku." Minä pidin kynttilää samalla tavoin kuin hän ja tähystelin ulos pimeään yöhön. Heikosti saatoin nähdä mustat puuryhmät ja hieman valoisamman nummi-aukean, sillä kuu oli pilvessä. Ja sitten huudahdin ihastuksesta, sillä pimeydestä tunki äkkiä esiin pieni keltainen valopiste ja kiilui nyt selvästi keskellä ikkunan rajottamaa mustaa nelikulmiota.
« — Ce doit être un signal, dis-je au baronnet. Voyons si l’on y répondra. »
« J’imitai la manœuvre de Barrymore et, regardant au dehors, j’essayai de percer les ténèbres de la nuit. De gros nuages voilaient la lune. Je distinguai vaguement la ligne sombre formée par la cimes des arbres, et, au delà, une vaste étendue plus éclairée : la lande. Tout à coup un cri de joie m’échappa. Un point lumineux avait surgi dans le lointain.
"Kas siinä se on!" huudahdin.
« — Le voilà ! m’écriai-je.
"Ei, ei, herra tohtori, se ei ole mitään", sanoi hovimestari. "Minä vakuutan teille --."
« — Non, monsieur…. Non, ce n’est rien ! répliqua le valet de chambre…. Je vous assure….
"Kuljettakaa kynttilää pitkin ikkunaa, Watson", huusi sir Henry. "Katsokaa, nyt liikkuu tuo toinenkin. Nyt ette voine kieltää antaneenne merkkejä, te kavala lurjus. Puhukaa suoraan! Kuka on rikostoverinne tuolla ulkona, ja mitä konnantöitä te puuhaatte?"
« — Promenez votre bougie devant la fenêtre, Watson, me dit le baronnet. Tenez, l’autre lumière remue également. Maintenant, coquin, nierez-vous que c’était un signal ? Parlez ! Quel est là-bas votre complice et contre qui conspirez-vous ? »
Barrymoren kasvot saivat selvän uhman ilmeen.
« Le visage de Barrymore exprima aussitôt une défiance manifeste :
"Se on minun asiani, eikä teidän", sanoi hän. "Minä en sano mitään."
« — C’est mon affaire et non la vôtre !… Vous ne saurez rien !…
"Silloin luovutte heti paikalla minun palveluksestani."
« — Alors quittez mon service… immédiatement !
"Kuten käskette. Jos on pakko, niin en kai muuta taida."
« — Très bien, monsieur.
"Ja huomatkaa, että minä ajan teidät pois. Mielestäni todellakin saisitte hävetä. Teidän sukunne on elänyt tässä talossa yhdessä minun sukuni kanssa enemmän kuin sata vuotta, ja nyt saan minä huomata teidän ryhtyneen rikollisiin juoniin minua vastaan."
« — Je vous chasse ! Vous devriez être honteux de votre conduite…. Votre famille a vécu pendant plusieurs siècles sous le même toit que la mienne et je vous trouve mêlé à quelque complot tramé contre moi !…
"Ei, ei, sir; ei teitä vastaan suinkaan!" Nämä sanat lausui naisääni, ja samassa seisoi rouva Barrymore ovella vielä kalpeampana ja enemmän liikutettuna kuin hänen miehensä. Hän oli puettuna hameeseen ja laajaan huiviin, ja hän olisi leveine vartaloineen näyttänyt sangen naurettavalta, ellei hänen kasvoillaan olisi ollut niin valtavaa epätoivon ilmettä.
« — Non, monsieur,… non, pas contre vous », fit une voix de femme. Nous nous retournâmes, et, sur le seuil de la chambre, nous aperçûmes Mme Barrymore, plus pâle et plus terrifiée que son mari. Enveloppée dans un châle, en jupons, cet accoutrement l’aurait rendue grotesque, n’avait été l’intensité des sentiments imprimés sur son visage.
"Meidän täytyy lähteä täältä, Eliza. Se on jutun loppu. Teet viisaimmin, jos alat heti panna tavaroita kokoon", sanoi hovimestari.
« — Il nous faut partir, Élisa, lui dit Barrymore. C’en est fait…. Prépare nos paquets.
"Oi, John, John, siihenkö on tultu. Se on minun syyni, sir Henry, kaikki on minun syyni. Se, mitä hän on tehnyt, on tapahtunut minun tähteni ja siksi, että minä häntä siihen pyysin."
« — Oh ! Jean, Jean, répondit-elle, je suis la cause de ton renvoi…. Il n’y a que moi seule de coupable !… Il n’a fait que ce que je lui ai demandé….
"No puhukaa sitten! Mitä tämä merkitsee?"
« — Parlez, alors ! commanda sir Henry. Que voulez-vous dire ?
"Onneton veliraukkani on nälkään kuolemaisillaan tuolla nummella. Me emme voi antaa hänen nääntyä ovemme eteen. Valolla ilmoitamme hänelle, että hän saa ruokaa, ja hän sytyttää tulensa näyttääkseen, mihinkä ruoka on vietävä."
« — Mon malheureux frère meurt de faim sur la lande. Nous ne pouvons le laisser périr si près de nous…. Au moyen de cette bougie, nous lui annonçons que nous lui avons préparé des vivres, et la lueur que vous avez aperçue là-bas nous indique l’endroit où nous devons les lui apporter.
"Teidän veljenne on siis --"
« — Votre frère est ?…
"Hän on tuo karannut rangaistusvanki -- Selden."
« — Le prisonnier évadé de Princetown…. Selden l’assassin.
"Aivan niin, niin on asia, sir", sanoi Barrymore. "Minä sanoin teille, ettei salaisuus koskenut minua ja etten voinut sitä teille ilmottaa. Nyt sen kuulitte, ja nyt näette, ettei teistä ollut kysymys, jos olikin jotain salajuonia tekeillä."
« — Voilà la vérité, monsieur, fit Barrymore. Je vous ai dit que ce secret ne m’appartenait pas et qu’il m’était impossible de vous l’apprendre. Vous le connaissez maintenant, et vous voyez que, s’il y a un complot, il n’est pas dirigé contre vous. »
Sellainen oli siis selitys noille hiipiville yöllisille vaelluksille ja akkunasta annetuille valomerkeille. Sekä sir Henry että minä tuijotimme molemmat hämmästyneinä rouva Barrymoreen. Oliko mahdollista, että tämä jäykkä ja kunnianarvoisa henkilö oli samaa sukua kuin yksi maan kuuluisimmista rikoksentekijöistä?
« Ainsi se trouvent expliqués les expéditions nocturnes de Barrymore et les échanges de signaux entre le château et la lande. Sir Henry et moi, nous regardions avec stupéfaction Mme Barrymore. Cette personne d’aspect si respectable était donc du même sang que l’un des plus célèbres criminels de l’Angleterre ?
"Niin sir, minun oma nimeni on Selden, ja hän on minun nuorempi veljeni. Me hemmottelimme häntä poikana ja annoimme hänen kaikessa saada tahtonsa täytetyksi, kunnes hän tuli siihen luuloon, että maailma oli hänen huviaan varten olemassa ja että hän saattoi tehdä, mitä tahtoi. Sitten joutui hän huonoon seuraan, ja perkele sai hänet valtaansa, niin että äitimme suri itsensä kuoliaaksi hänen tähtensä, ja meidän nimemme tahrattiin lokaan. Pian joutui hän rikoksesta toiseen, hän vajosi yhä alemmas, ja ainoastaan Jumalan armo pelasti hänet mestauslavalta. Minun mielessäni pysyi hän kumminkin aina samana kiharatukkaisena poikana, jota olin hoitanut ja jonka kanssa olin leikkinyt, niinkuin vanhempien sisarten tapa on. Senvuoksi hän karkasi vankilasta. Hän tiesi, että minä olin täällä, ja että me emme voisi kieltäytyä häntä auttamasta. Kun hän eräänä yönä oli paennut tänne vahtimiehet kintereillänsä, niin mitä meidän oli tekeminen? Me laskimme hänet sisään, annoimme hänelle ruokaa ja hoidimme häntä. Sitten te, sir, palasitte kotiin Amerikasta, ja mieheni oli sitä mieltä, että veliraukkani oli paremmassa turvassa nummella kuin missään muualla, kunnes etsimiset olivat lakanneet. Mutta joka toisena yönä otimme me, asettamalla kynttilän ikkunaan, selville oliko hän vielä täällä, ja jos merkkiin vastattiin, vei mieheni hänelle lihaa ja leipää. Joka päivä toivoimme, että hän olisi lähtenyt pois, mutta niin kauan kun hän oli läheisyydessä, emme voineet häntä hylätä. Näin on asia, niin totta kuin minä olen kristitty ihminen, ja jos ketään, niin ei ainakaan minun miestäni ole moitittava, vaan minua, sillä minun tähteni on hän tehnyt minkä teki."
« — Oui, monsieur, reprit-elle, je m’appelle Selden, et il est mon frère. Nous l’avons trop gâté dans son enfance…. Il a fini par croire que le monde n’avait été créé que pour son plaisir et qu’il était libre d’y faire ce que bon lui semblait … Devenu grand, il fréquenta de mauvais compagnons, et le chagrin causé par son inconduite hâta la mort de notre pauvre mère. De crime en crime, il descendit toujours plus bas, et il ne dut qu’à la miséricorde divine d’échapper à l’échafaud. Mais pour moi, mon bon monsieur, il est toujours resté le petit enfant aux cheveux bouclés que j’avais soigné, avec lequel j’avais joué autrefois, en sœur aînée aimante et dévouée. « Il connaît ces sentiments, et c’est ce qui l’a déterminé à s’évader de prison. Il est venu me retrouver, certain d’avance que je ne refuserais pas de l’aider. Une nuit, il arriva ici, exténué de fatigue et de faim, traqué par la police ; que devions-nous faire ? Nous le recueillîmes, nous le nourrîmes et nous prîmes soin de lui. Lorsqu’on annonça votre venue ici, mon frère pensa qu’il serait plus en sûreté sur la lande que partout ailleurs. Il attend dans sa cachette que l’oubli se fasse autour de son nom. Toutes les deux nuits, nous plaçons une bougie devant la fenêtre pour nous assurer de sa présence ; s’il nous répond par le même signal, mon mari va lui porter des vivres. Nous espérons toujours qu’il pourra fuir ; mais tant qu’il sera là, nous ne l’abandonnerons pas. Voilà, monsieur, aussi vrai que je suis une honnête femme, la vérité tout entière. Vous conviendrez que, si quelqu’un mérite un blâme ce n’est pas mon mari, mais moi seule, pour l’amour de qui il a tout fait. »
Rouva Barrymore puhui sellaisella vakavuudella ja selvyydellä, ettei voinut olla uskomatta hänen sanojaan.
« Mme Barrymore parlait avec un air de sincérité qui entraînait la conviction.
"Onko se totta, Barrymore?"
« — Est-ce vrai, Barrymore ? demanda le baronnet.
"On, sir Henry, joka sana on tosi."
« — Oui, sir Henry,… absolument.
"En siinä tapauksessa voi moittia teitä siitä, että te olette auttanut vaimoanne. Unohtakaa sanani! Menkää nyt molemmat huoneeseenne, huomenna puhumme asiasta enemmän."
« — Je ne puis vous blâmer d’avoir assisté votre femme. Oubliez ce que j’ai dit. Rentrez chez vous ; nous causerons de tout cela demain matin. »
Heidän mentyään katselimme taaskin ikkunasta. Sir Henry oli avannut sen, ja kylmä yötuuli tuntui kasvoillamme. Kaukana etäisyydessä kiilsi vielä tuo pieni keltainen liekki.
« Lorsque les deux époux furent sortis, nous regardâmes encore par la fenêtre. « Sir Henry l’avait ouverte toute grande. Le vent glacial de la nuit nous cinglait le visage. Au loin, le point lumineux brillait toujours.
"Hänen rohkeutensa on käsittämätön", sanoi sir Henry.
« — Je me demande comment Selden ose allumer cette bougie, dit sir Henry.
"Ehkä sille on valittu sellainen paikka, että sen voi nähdä ainoastaan täältä."
« — Peut-être la dispose-t-il de façon à ne la rendre visible que du château.
"Se on luultavaa. Kaukanako luulette sen olevan?"
« — Très vraisemblablement. À combien évaluez-vous la distance qui nous sépare d’elle ?
"Kaksoiskallion luona."
« — Heu ! Elle doit être près du Cleft-Tor.
"Siis ainoastaan parin penikulman päässä täältä."
« — À un mille ou deux ?
"Tuskin sitäkään."
« — À peine.
"Kovin kaukana se ei voine olla, jos Barrymorella on ollut tapana viedä sinne ruokaa. Ja tuon liekin luona nyt tämä roisto loikoo odottamassa. Tuli ja leimaus, Watson! Melkeinpä menen ottamaan kiinni tuon lurjuksen!"
« — C’est juste…. Puisque Barrymore doit y porter des provisions, elle ne peut se trouver à une trop grande distance…. Et dire que ce misérable attend à côté de sa bougie ! Vraiment, Watson, j’ai envie de sortir et d’arrêter cet homme ! »
Sama ajatus johtui minunkin mieleeni. Eiväthän Barrymore-puolisot olleet vapaaehtoisesti ilmoittaneet meille salaisuuttansa, vaan heidät oli siihen pakotettu. Mies oli yhteiskunnalle vaarallinen, ilmeinen konna, jota ei voinut sääliä, ja jolla ei ollut mitään puolustusta. Me teimme vain velvollisuutemme, jos käytimme tilaisuutta saattaaksemme hänet sinne, missä hän ei voisi tehdä pahaa. Hänen raaka, raju luonteensa oli sellainen, että muut saisivat kärsiä, jos me nyt antaisimme myöten. Minä yönä tahansa saattoivat esimerkiksi naapurimme, Stapletonin sisarukset joutua hänen uhrikseen, ja ehkä juuri tämä ajatus sai sir Henryn niin innokkaasti tuumimaan hänen kiinni ottamistaan.
« Un désir semblable avait traversé mon esprit. Je ne l’aurais certainement pas eu, si les Barrymore s’étaient spontanément confiés à nous. Mais nous avions dû leur arracher leur secret. Et puis cet homme ne constituait-il pas un danger permanent pour la société ? N’était-il pas un scélérat endurci, indigne de pitié ? En somme, nous ne faisions que notre devoir en essayant de le replonger dans le cachot où il serait inoffensif. Si nous n’exécutions pas ce projet, qui sait si d’autres ne payeraient pas de leur vie le prix de notre indifférence !… Qui sait, par exemple, si, quelque nuit, il ne s’attaquerait pas à nos voisins, les Stapleton ! Je soupçonne sir Henry d’avoir obéi à cette pensée, en se montrant si décidé à tenter dette aventure.
"Minä tulen mukaan", sanoin minä.
« — Je vous accompagne, lui dis-je.
"Noutakaa sitten revolveri ja vetäkää saappaat jalkaanne. Mitä ennemmin lähdemme liikkeelle, sitä parempi, sillä muuten mies luultavasti sammuttaa tulen ja lähtee tiehensä."
« — Alors prenez votre revolver et chaussez vos bottines. Plus tôt nous partirons, mieux cela vaudra… le drôle n’aurait qu’à souffler sa bougie et qu’à filer…. »
Viisi minuuttia myöhemmin olimme portin edessä valmiina lähtemään retkellemme. Me kiiruhdimme pimeän puiston läpi, jossa syystuuli hiljaa valitti ja putoilevat lehdet kahisivat. Yöilma oli täynnä kosteita, katoavaisuudesta muistuttavia höyryjä. Silloin tällöin pilkisti kuu esiin muutamiksi silmänräpäyksiksi, mutta pilvet kiitivät taivaan laella, ja juuri kääntyessämme nummelle alkoi rankasti sataa. Tuli paloi yhä edessämme.
« Cinq minutes plus tard, nous étions dehors, en route pour notre expédition. Nous marchions à travers les taillis, au milieu du triste sifflement du vent d’automne et du bruissement des feuilles mortes. L’air de la nuit était chargé d’humidité et la terre dégageait l’acre senteur des plantes en décomposition. De temps en temps, la lune pointait entre deux nuages ; mais bientôt les nuées se rejoignaient et recouvraient toute la surface du ciel. Au moment où nous mettions le pied sur la lande, une pluie menue commença à tomber. Devant nous, la lueur jaune brillait toujours.
"Onhan teillä aseita?" kysyin minä.
« — Êtes-vous armé ? dis-je tout bas à sir Henry.
"Minulla on metsästysruoska mukanani."
« — J’ai un fusil de chasse à répétition.
"Meidän täytyy koettaa äkkiä yllättää hänet, sillä häntä väitetään hyvin rajuksi. Jos aivan odottamatta hyökkäämme hänen päälleen, niin saamme hänet kiinni, ennenkuin hän ehtii tehdä vastarintaa."
« — Il faudra surprendre Selden et nous emparer de lui, avant qu’il soit en état de nous résister, repris-je ; il paraît que c’est un garçon déterminé.
"Mitähän Holmes mahtaisi sanoa tästä", sanoi sir Henry. "Mitä sanottiinkaan tuossa tarussa niistä pimeistä hetkistä, jolloin pahuuden valta on korkeimmillaan?"
« — Dites donc, Watson, que penserait M. Sherlock Holmes de nous voir ainsi sur la lande, « à l’heure où l’esprit du mal chemine » ?
Vastaukseksi hänen kysymykseensä kuului äkkiä nummen avarasta pimeydestä sama kummallinen ääni, jonka jo kerran ennen olin kuullut suuren Grimpenin suon laidassa. Tuuli kuljetti sitä äänettömän yön läpi, ensin kuului hiljainen uikutus, joka kasvoi ulvonnaksi tai karjunnaksi ja sitten hiljeni kumeaksi muminaksi. Se uudistui ehtimiseen, koko ilman sai se väräjämään, nyt kuului se kimeänä, villinä, uhkaavana. Sir Henry tarttui takkini hihaan, ja hänen kasvonsa loistivat valkoisina pimeässä.
« Comme en réponse à ces paroles, il s’éleva dans la vaste solitude de la lande ce cri étrange que j’avais déjà entendu sur les bords de la grande fondrière de Grimpen. Porté par le vent dans le silence de la nuit, arriva jusqu’à nous ce long murmure, bientôt suivi d’un hurlement sonore et terminé par une sorte de lugubre gémissement. Il retentit à plusieurs reprises, strident, sauvage, menaçant, ébranlant l’atmosphère entière. Le baronnet me saisit le bras et, malgré l’obscurité, je le vis blêmir.
"Suuri Jumala, mitä tuo on, Watson?"
« — Mon Dieu ! Watson, qu’y a-t-il ?
"Sitä en tiedä. Tämä ääni kuuluu toisinaan nummella. Olen kuullut sen kerran ennen."
« — Je l’ignore. C’est un bruit de la lande…. Je l’ai déjà entendu une fois. »
Se hävisi ja täydellinen hiljaisuus ympäröi meitä. Me seisoimme paikallamme ja koetimme kuunnella, mutta emme voineet enää kuulla mitään.
« Le cri ne se renouvela pas et un silence de mort s’abattit sur nous. Nous prêtâmes attentivement l’oreille, mais en vain.
"Watson", sanoi hän, "tuo oli koiran ulvontaa."
« — Watson, me dit le baronnet, c’était le hurlement d’un chien. »
Veri hyytyi suonissani, sillä hänen äänessään oli jotain, joka ilmaisi hirveän kauhun vallanneen hänet.
« Mon sang se glaça dans mes veines. Pendant que sir Henry parlait, un tremblement secouait sa voix et montrait toute la soudaine terreur qui s’était emparée de lui.
"Miksi he tuota ääntä sanovat?" kysyi hän.
« — Comment appellent-ils ce bruit ? ajouta-t-il.
"Ketkä?"
« — Qui : ils ?
"Ihmiset näillä seuduin."
« — Les gens du pays.
"Oh, he ovat hyvin tietämättömiä. Mitä sillä on väliä, miksi he sitä kutsuvat?"
« — Ce sont des paysans ignorants…. Que vous importe le nom par lequel ils le désignent.
"Kertokaa se minulle, Watson. Mitä he sanovat?"
« — Dites-le-moi toujours, Watson ? »
Minä epäröin, mutta en voinut olla vastaamatta.
« J’hésitai. Cependant, je ne pus éluder la question.
"He sanovat sen olevan Baskervillen koiran ulvontaa."
« — Ils prétendent que c’est le hurlement du chien des Baskerville. »
Hän pidätti huudahduksen ja oli muutamia silmänräpäyksiä vaiti.
« Sir Henry soupira et resta un moment silencieux.
"Varmaan se oli koira", sanoi hän viimein, "mutta ääni tuli kaukaa, luultavasti tuolta taholta."
« — Un chien, soit ! fît-il enfin. En tout cas, il me semble que le son venait de là-bas, à plusieurs milles de distance.
"On vaikea sanoa, mistäpäin se tuli."
« — Il est difficile d’en indiquer la direction.
"Se nousi ja laski tuulen mukaan. Eikö Grimpenin suo ole tuolla suunnalla?"
« — Il s’élevait et diminuait selon le vent. N’est-ce pas du côté de la grande fondrière de Grimpen ?
"Siellä se on."
« — Oui.
"Ja sieltä tuli äänikin. Sanokaa minulle suoraan, Watson, eikö se teidänkin mielestänne tuntunut koiran ulvonnalta? Enhän minä toki ole lapsikaan. Teidän ei tarvitse pelätä sanoa minulle totuutta."
« — Ne croyez-vous pas aussi que c’était un hurlement de chien ? Je ne suis plus un enfant… N’appréhendez pas de me dire la vérité.
"Minä olin Stapletonin seurassa, kuullessani sitä viimeksi. Hän sanoi, että se hyvin saattoi olla erään sangen harvinaisen linnun huuto."
« Lorsque je l’entendis pour la première fois, Stapleton m’accompagnait. Il m’affirma que ce pouvait être l’appel d’un oiseau de passage.
"Ei, ei, se oli varmasti koira. Onko mahdollista, että noissa tarinoissa voi olla perää? Onko ajateltavissa, että minua todella uhkaa joku vaara niin hämärältä taholta? Ettehän sitä saattane uskoa, Watson?"
Non, non… c’était bien un chien…. Mon Dieu ! y aurait-il quelque chose de vrai dans toutes ces histoires ? Suis-je réellement menacé d’un danger de provenance mystérieuse ? Vous ne croyez pas, n’est-ce pas, Watson ?
"En, en."
« — Non… certainement non.
"Ja kumminkin oli kokonaan toista nauraa sille Lontoossa, kuin seisoa täällä pimeässä kuunnellen tuollaista kirkunaa. Ja sitten sedän muisto! Olihan maassa lähellä sitä paikkaa, jossa hän makasi, näkynyt koiran jälkiä. Kaikki soveltuu niin ihmeellisesti yhteen. En oikeastaan luule olevani pelkuri, mutta tuo ääni sai vereni hyytymään. Tunnustelkaa kättäni."
« — Autre chose est de plaisanter de cela, à Londres, ou d’entendre un cri pareil, ici, sur la lande…. Et mon oncle ? N’a-t-on pas remarqué près de son cadavre l’empreinte d’une patte de chien ? Tout cela se tient. Je ne me crois pas poltron, Watson ; mais ce bruit a figé mon sang. Tâtez mes mains !
Se oli kylmä kuin marmori.
"Huomenna olette kyllä entisellänne."
« — Il n’y paraîtra plus demain, dis-je à sir Henry en manière d’encouragement.
"En, minä en luule voivani vapautua tuosta ulvonnasta. Mitä neuvotte minua tekemään?"
« — J’ai peur de ne pouvoir chasser ce cri de ma pensée…. Que conseillez-vous de faire maintenant ?
"Käännymmekö takaisin?"
« — Retournons au château.
"Emme hiidessä. Me olemme lähteneet ottamaan kiinni tuota miestä. Me ajamme takaa vankia, ja on hyvin luultavaa, että joku pimeyden henki ajaa takaa meitä. Eteenpäin vaan! Emme luovu aikeestamme, vaikka helvetti olisi laskenut irralleen kaikki koiransa ja lähettänyt ne nummelle."
« — Jamais de la vie ! Nous sommes venus pour arrêter Selden, nous l’arrêterons. Le prisonnier nous aura à ses trousses, et nous, un chien-fantôme aux nôtres !… En avant ! Nous verrons bien si le diable a lâché sur la lande tous les démons de l’enfer. »
Hapuilimme hitaasti eteenpäin pimeässä. Ympärillämme oli rosoisia kivilohkareita, edessämme kiilsi tuo pieni valopilkku. Mikään ei ole niin vaikeaa kuin arvata etäisyys jostakin valosta sysimustassa yössä, ja joskus näytti tuo valo tulevan kaukaa näköpiirin reunalta, joskus tuntui kuin olisi se vaan muutaman kyynärän päässä. Mutta vihdoin saatoimme nähdä, mistä se tuli, ja silloin tiesimme olevamme sitä aivan lähellä. Valuva kynttilä oli pistetty ylöspäin laajentuvaan railoon muutamassa suuressa kivessä, jonka eri puoliskot suojasivat sitä tuulelta ja estivät näkymästä muualle kuin Baskerville Hallin suuntaan. Valtava kalliolohkare kätki meidät, kun me sen taakse ryömittyämme katsoimme sen reunan ylitse merkkitulta. Oli omituista nähdä tuon ainoan tulen palavan keskellä nummea, ilman että muuta elonmerkkiä näkyi sen läheisyydessä -- liekki oli pieni ja keltainen ja pisti esiin molempien kallioseinäin välistä valaisten niitä.
« Toujours guidés par la petite lueur qui scintillait devant nous, nous reprîmes notre marche, en trébuchant à chaque pas dans les broussailles. Par une nuit noire comme une gueule de four, on se trompe facilement dans l’évaluation de la distance à laquelle on croit apercevoir une lumière. Elle nous paraissait parfois très éloignée, tandis qu’à certains moments nous l’aurions crue seulement à quelques mètres de nous. Nous la découvrîmes enfin. En la collant avec sa propre cire, on avait fiché une bougie dans une crevasse de rochers. Cette précaution avait le double avantage de la préserver du vent et de ne la rendre visible que du château. Un bloc de granit dissimulait notre présence. Accroupis derrière cet abri, nous avançâmes la tête pour examiner ce phare minuscule. Cette simple bougie, brûlant au milieu de la lande sans autre signe de vie autour d’elle, était un bizarre spectacle.
"Mitä me nyt teemme?" kuiskasi sir Henry.
« — Que faire ? murmura sir Henry à mon oreille.
"Odottakaa tässä. Hän tuskin on kaukana tulestansa. Katsotaanpa, emmekö saa nähdä häntä vilahdukseltakaan."
« — Attendre, répondis-je sur le même ton. Notre homme doit se tenir à proximité de sa lumière. Tâchons de l’apercevoir. »
Tuskin olin tämän sanonut, kun molemmat saimme nähdä hänet. Sen kiven takaa, jonka railossa kynttilä paloi, pistivät esiin ilkeän näköiset, rumat kasvot, inhoittavat, eläimelliset kasvot, joita alhaiset intohimot olivat uurrelleet. Nämä lian peittämät kasvot, joita ympäröi harjamainen parta ja pitkä tukka, olisivat hyvin voineet olla jonkun niistä vanhoista villeistä, jotka ennen olivat asuneet maakuopissansa vuorten rinteillä. Hänen edessään palava tuli heijastui hänen kavalista silmistään, jotka vilkuivat oikealle ja vasemmalle pimeydessä, niinkuin olisi hän ollut metsästäjän askeleita kuunteleva petoeläin.
« À peine avais-je achevé ces mots que mon désir fut réalisé. Sur les rochers qui surplombaient la crevasse où brûlait la bougie, se profilait la silhouette d’un homme dont la figure bestiale décelait toutes les plus basses passions. Souillé de boue, avec sa barbe inculte et ses longs cheveux emmêlés, on aurait pu le prendre pour un de ces êtres primitifs, ensevelis depuis des siècles dans les sarcophages de la montagne. La clarté de la bougie montait jusqu’à lui et se jouait dans ses yeux, petits, astucieux, qui scrutaient fiévreusement à droite et à gauche l’épaisseur des ténèbres, comme ceux d’une bête sauvage qui a éventé la présence des chasseurs.
Selvästi näkyi jokin herättäneen hänen epäilystään. Ehkä oli Barrymorella tapana käyttää jotakin merkkiä, jota me emme tienneet, tai oli miehellä muuta syytä epäillä, ettei kaikki ollut niinkuin piti, sillä hänen ilkeistä kasvoistaan saatoin nähdä hänen pelkonsa. Koska tahansa voisi hän sammuttaa tulen ja kadota pimeyteen. Juoksin senvuoksi esiin, ja samoin teki myöskin sir Henry. Samassa silmänräpäyksessä päästi vanki suustaan kirouksen ja heitti suuren kiven sellaisella voimalla, että se murskautui sitä kalliota vastaan, jonka takana olimme olleet. Näin vilahdukselta hänen lyhyen, nelikulmaisen, vahvarakenteisen vartalonsa, kun hän nousi ja käänsi meille selkänsä juostakseen pakoon. Onnellinen sattuma oli, että kuu juuri silloin tuli esiin pilvien välistä. Me juoksimme ylös kummun huipulle ja sieltä näimme miehen syöksyvän alas sen toista sivua, hypellen tiellään olevien kivien yli notkeasti ja nopeasti kuin vuorikauris. Tarkka laukaus revolveristani olisi hänet haavottanut, mutta minä olin ottanut sen mukaani vain puolustaakseni itseäni, jos minun päälleni hyökättäisiin, enkä ampuakseni aseetonta miestä, joka kaikin voimin juoksi meitä pakoon.
« Quelque chose avait évidemment éveillé ses soupçons. Peut-être avions-nous omis un signal convenu entre Barrymore et lui. Ou bien le drôle avait-il des raisons de croire qu’un danger le menaçait…. Toujours est-il que je lisais ses craintes sur son horrible visage. À chaque instant il pouvait sortir du cercle lumineux qui l’entourait et disparaître dans la nuit. Je bondis en avant suivi de sir Henry. Au même moment, le prisonnier proféra un épouvantable blasphème et fit rouler sur nous un quartier de roche, qui se brisa sur le bloc de granit derrière lequel nous nous abritions. Pendant l’espace d’un éclair, je le vis très distinctement, tandis qu’il se levait pour fuir ; il était de petite taille, trapu et très solidement charpenté. « Par un heureux hasard, la lune vint à déchirer son voile de nuages. Nous escaladâmes le monticule. Parvenus au sommet, nous distinguâmes Selden qui en descendait précipitamment la pente escarpée, en faisant voler les cailloux de tous côtés, tel un chamois. J’aurais pu l’abattre d’un coup de revolver ; mais je n’avais emporté cette arme que pour me défendre en cas d’attaque, et non pas pour tirer sur un fuyard sans défense.
Me olimme molemmat nopeita juoksemaan, mutta huomasimme pian, ettei meille ollut mahdollista saada häntä kiinni. Kauan saatoimme kuutamossa nähdä hänet, kunnes hän lopulta näkyi vaan pienenä pisteenä, joka nopeasti liikkui eteenpäin erään etäisen kummun rinteellä olevien kivien välissä. Me juoksimme juoksemistamme, kunnes melkein tukehduimme hengästyksestä, mutta meidän ja vangin väli tuli yhä suuremmaksi. Lopuksi pysähdyimme ja istuuduimme läähättäen parille kivelle, katsoen kuinka hän vähitellen katosi.
« Nous étions, sir Henry et moi, d’excellents coureurs parfaitement entraînés. Seulement nous nous rendîmes bien vite compte que nous ne rattraperions pas notre homme. Longtemps, à la clarté de la lune, nous le suivîmes jusqu’à ce qu’il ne fût plus qu’un point imperceptible, glissant rapidement à travers les rochers qui hérissaient une colline éloignée. Nous courûmes jusqu’à perte d’haleine ; mais l’espace entre lui et nous s’élargissait de plus en plus. Finalement nous nous arrêtâmes, exténués, pour nous asseoir et le regarder disparaître au loin.
Ja juuri silloin tapahtui jotain hyvin merkillistä ja odottamatonta. Me olimme nousseet seisomaan ja aioimme juuri kääntyä kotiinpäin, sillä luonnollisesti oli turhaa jatkaa ajoa. Oikealla puolellamme oli kuu matalalla näkyvissä, ja erään graniittikallion sahankaltainen huippu kuvastui sen hopeakaaren alareunaa vasten. Mustana kuin ebenholtsi-patsas, näkyi erään miehen vartalo tämän kallion huipulla kuvastuvan kiiltävää taustaa vasten. Älä luule sitä näköhäiriöksi, Holmes. Minä vakuutan etten koskaan elämässäni ole nähnyt mitään selvemmin. Mikäli näin seisoi siinä solakka, pitkä mies. Sääret olivat hänellä hieman hajallaan, kädet ristissä rinnalla ja pää kumarassa, ikäänkuin hänen ajatuksensa olisivat raskaina liikkuneet tällä sammal- ja graniittierämaalla, joka oli hänen edessään. Hän saattoi hyvin olla tämän seudun ruumiillistunut henki, ja hän näyttäytyi kaukana siitä paikasta, missä tuo toinen oli kadonnut näkyvistä. Muuten oli hän viimemainittua paljoa pitempi. Huudahtaen hämmästyksestä käännyin ympäri ja tartuin sir Henryä käsivarteen osottaakseni hänelle näkyä, mutta silmänräpäyksessä oli se kadonnut ja mies oli poissa. Kallion terävät huiput kuvastuivat edelleenkin kuun alaosaa vasten, mutta sen korkeimmalla laella ei enää näkynyt tuota äänetöntä, liikkumatonta hahmoa.
« Ce fut à ce moment que survint la chose du monde la plus extraordinaire et la plus inattendue. Nous venions de nous relever, et nous nous disposions à reprendre le chemin du château, abandonnant cette inutile poursuite. Vers notre droite, la lune s’abaissait sur l’horizon. Déjà la cime d’un pic avait mordu la partie inférieure de son disque argenté. « Alors, là, sur ce pic, se dessina, noir comme une statue d’ébène sur ce fond éclatant de lumière, le profil d’un homme. Ne croyez pas, mon cher Holmes, que j’aie été le jouet d’une illusion. Je vous assure que, de ma vie, je n’ai rien vu de plus distinct. Autant qu’il m’a été possible d’en juger, cet homme m’a paru grand et mince. Il se tenait debout, les jambes un peu écartées, les bras croisés, la tête basse, dans l’attitude de quelqu’un méditant sur l’immensité qui se déroule devant lui. On aurait pu le prendre pour le génie de ce terrible lieu. Ce n’était pas Selden, car cet homme se trouvait très loin de l’endroit où le prisonnier avait disparu à nos yeux. D’ailleurs, il paraissait beaucoup plus grand que le frère de Mme Barrymore. J’étouffai un cri de surprise, et j’allais le montrer au baronnet, lorsqu’il s’éclipsa pendant le temps que je me mis à saisir le bras de mon ami. La crête de la colline avait entamé plus profondément le disque de la lune ; mais, sur le pic, il ne restait plus de trace de cette muette apparition.
Minä halusin kernaasti mennä tutkimaan kalliota, mutta se oli jonkun matkan päässä meistä. Sir Henryn hermot värisivät vielä kuulemamme ulvonnan vaikutuksesta, eikä hän ollut halukas antautumaan uusiin seikkailuihin. Hän ei ollut nähnyt tuota yksinäistä kalliolla seisojaa, eikä tuntenut sitä väristystä, jonka tämä ihmeellinen ilmestys käskevine asentoineen oli minussa synnyttänyt. "Se oli varmaan joku vanginvartija", sanoi hän. "Niitä on vilissyt täällä nummella tuon miehen karkaamisesta asti." Mahdotonta ei ole, että tämä selitys olisi oikea, mutta paremmin tahtoisin saada sen todistetuksi. Vielä tänään aiomme ilmottaa Princetowniin, mistä heidän on vankiaan etsittävä, mutta oli kyllä ikävä, ettemme saaneet iloa viedä häntä mukanamme. Sellaisia seikkailuja jouduimme viime yönä kokemaan, ja sinun täytynee myöntää, hyvä Holmes, että tämä tiedonanto kelpaa.
Olen kyllä puhunut paljon sellaista, joka oikeastaan ei tähän kuulu, mutta pidin viisaimpana ilmoittaa sinulle kaikki seikat ja jättää sinun valittavaksesi ne, jotka parhaiten tuntuvat auttavan sinua johtopäätöksiesi tekemisessä. Olemme kumminkin voittaneet jotain. Mitä Barrymore-puolisoihin tulee, olemme keksineet syyn heidän menettelyynsä, ja se on melkoisesti yksinkertaistuttanut asemaa. Nummi salaisuuksineen ja asukkaineen pysyy kumminkin yhtä selittämättömänä kuin ennenkin. Ehkä voin ensi kirjeessäni siihenkin hieman valoa luoda. Parasta olisi, jos sinä voisit tulla tänne luoksemme.
« Je voulus me diriger de ce côté et fouiller cette partie de la lande ; j’y renonçai, elle était trop distante de nous. Les nerfs du baronnet vibraient encore sous le cri qui lui rappelait la sombre histoire de sa famille. Je ne le sentais pas d’humeur à tenter de nouvelles aventures. Sir Henry n’avait pas vu l’homme du pic ; il ne pouvait partager le frisson que son étrange présence et sa majestueuse attitude avaient fait passer dans tout mon être.
« — Quelque sentinelle ! dit-il,… depuis l’évasion de Selden, la lande en est couverte. »
« Malgré la vraisemblance de cette explication, je ne suis pas convaincu. J’irai aux preuves. Aujourd’hui nous écrivons au directeur de la prison de Princetown pour lui indiquer les parages où se cache le contumace. Mais quel malheur que nous n’ayons pu nous emparer de lui et le ramener triomphalement à son cachot ! Telles sont, mon cher Holmes, les aventures de la dernière nuit. Vous ne vous plaindrez pas de l’étendue de mon rapport. Certes, il contient force détails qui ne touchent que de très loin à l’affaire. Toutefois, il me semble qu’il vaut mieux que vous soyez tenu au courant de tout ; vous trierez vous-même les renseignements utiles qui vous aideront à asseoir votre opinion. Avouez que nous avons fait quelques pas en avant. En ce qui concerne les Barrymore, nous avons découvert le mobile de leurs actions et, de ce côté, le terrain est déblayé. Seule la lande avec ses mystères et ses étranges habitants, demeure toujours plus insondable que jamais. « Peut-être, dans ma prochaine lettre, pourrai-je vous fournir quelques éclaircissements sur ce qui s’y passe. Le mieux serait que vous vinssiez au plus tôt, En tout cas, vous recevrez d’autres nouvelles sous peu de jours. »