BASKERVILLEN KOIRA

   Sir Henry Baskerville ja tohtori Mortimer olivat määrättynä päivänä valmiit ja sopimuksemme mukaan lähdimme matkalle Devonshireen. Herra Sherlock Holmes ajoi minun kanssani asemalle ja antoi erotessamme minulle viimeiset määräyksensä ja neuvonsa.

   Sir Henry Baskerville e il dottor Mortimer furono pronti per il giorno concordato, e insieme partimmo per il Devonshire. Sherlock Holmes mi accompagnò fino in stazione, dove mi diede le sue ultime istruzioni e i suoi consigli finali.

   "Minä en tahdo vaikuttaa sinun arvosteluihisi esittämällä ja ilmoittamalla omat arveluni sinulle, Watson", sanoi hän. "Minä pyydän sinua vain niin täydellisesti kuin mahdollista kertomaan minulle kaikki eri seikat ja jättämään arvelujen kyhäämisen minun huolekseni."

   - Non voglio riempirle la testa di suggerimenti e di sospetti, Watson - mi disse; - desidero soltanto che lei mi riferisca i fatti nel modo piú minuzioso possibile, lasciando a me il compito di specularvi.

   "Mitä seikkoja sinä tarkoitat?"

   - Quali fatti? - domandai.

   "Kaikkia, jotka voivat olla vähimmässäkään yhteydessä kysymyksessä olevan asian kanssa, varsinkin kaikkea, mitä tapahtuu nuoren Baskervillen ja hänen naapuriensa välillä, sekä niitä sir Charlesin kuolemaa koskevia yksityisseikkoja, jotka myöhemmin ovat voineet tulla ilmi. Minä olen itse viime päivinä toimeenpannut muutamia tutkimuksia, mutta, kuten pelkään, ilman tulosta. Vain yksi seikka näyttää aivan varmalta, se nimittäin, että lähin perijä herra James Desmond on vanhanpuoleinen, lauhkea-luonteinen herra, ja että hän ei ole pannut toimeen tätä vainoamista. Minä melkein luulen, että voisimme jättää hänet kokonaan pois laskuistamme. Jäljellä ovat kumminkin sir Henry Baskervillen 'naapurit nummella'."

   - Qualunque cosa possa avere un riferimento al caso, anche indirettamente; e soprattutto dovrà tenermi informato dei rapporti tra il giovane Baskerville e i suoi vicini, o di qualsiasi nuovo dettaglio possa emergere relativamente alla morte di Sir Charles. In questi ultimi giorni ho già effettuato alcune ricerche per conto mio, ma con risultati purtroppo negativi, credo. Una cosa sola mi sembra certa, e cioè che James Desmond, l'erede piú prossimo, è un signore in età, di carattere molto mite, cosa che ci garantisce tranquillità sul fatto che questa trama non sia certamente opera sua. Credo anzi che possiamo eliminarlo del tutto dai nostri sospetti, perciò non ci resta che studiare le persone che circondano Sir Henry Baskerville nella landa.

   "Eiköhän ensiksikin olisi viisainta lähettää pois Barrymore-puolisot?"

   - Non sarebbe opportuno sbarazzarci prima di tutto di quei due Barrymore?

   "Ei missään tapauksessa. Suurempaa erehdystä ei voida tehdä. Jos he ovat syyttömiä, niin olisi se julma vääryys, ja jos he ovat syyllisiä, niin senkautta luopuisi jokaisesta mahdollisuudesta saada se todistetuksi. Ei, antakaamme heidän edelleen olla epäiltyjen luettelossa. Ellen muista väärin, on talossa vielä tallirenki, ja sitten asuu nummella kaksi talollista. Sitten ystävämme tohtori Mortimer, jota uskon täysin kunnialliseksi mieheksi, ja hänen vaimonsa, josta en mitään tiedä. Vielä huomaamme luonnontutkija Stapletonin ja hänen sisarensa, jonka sanotaan olevan hyvin viehättävän nuoren naisen, ja herra Franklandin Lafter Hallissa -- hänkin aivan tuntematon -- ja pari naapuria vielä. Kaikkia näitä henkilöitä tulee sinun huolellisesti tutkia."

   - Neanche per sogno! Significherebbe commettere un errore madornale! Se sono innocenti ci macchieremmo di una crudele ingiustizia, e se sono colpevoli ci metteremmo nell'impossibilità di coglierli sul fatto. No, no, lasciamoli per il momento sulla nostra lista dei sospetti. Se ben rammento, al Maniero c'è anche uno staffiere, e i due fattori della landa. C'è il nostro amico dottor Mortimer, che ritengo onesto al cento per cento, e c'è sua moglie di cui non sappiamo nulla. Abbiamo poi il naturalista Stapleton e sua sorella, che dicono sia una giovane piena di fascino. C'è poi quel Frankland del Maniero di Lafter, che è pure un elemento inclassificabile, e un altro paio di vicini. Questa è la gente ch'io raccomando alla sua attenzione.

   "Minä teen parastani."

   - Farò del mio meglio.

   "Otit kai aseita mukaasi."

   - È armato, spero!

   "Otin, pidin sitä viisaimpana."

   - Sì, ho pensato di premunirmi.

   "Luonnollisesti. Pidä revolveri käsillä yöllä ja päivällä, ja ryhdy kaikkiin mahdollisiin varovaisuustoimenpiteisiin."

   - Ma certamente! Si tenga vicina la rivoltella notte e giorno, e non trascuri mai di usare la massima cautela.

   Ystävämme olivat jo valinneet erään ensi luokan vaunun ja odottivat meitä asemasillalla.

   I nostri amici avevano già fatto riservare uno scompartimento di prima classe e ci aspettavano sul marciapiede della stazione.

   "Meillä ei ole minkään laatuisia uutisia kerrottavana", sanoi tohtori Mortimer vastaukseksi ystäväni kysymyksiin. "Sen kumminkin voin vannoa, että viime päivinä ei kukaan ole vakoillut meidän toimiamme. Emme koskaan ole menneet ulos katselematta tarkoin ympärillemme, eikä kukaan olisi voinut välttää meidän huomiotamme."

   - No, nessuna notizia - rispose il dottor Mortimer in risposta a una domanda del mio amico. - Su una cosa sola sono pronto a giurare, e cioè che in questi ultimi due giorni nessuno ci ha seguiti. Non siamo mai usciti una sola volta senza tenere gli occhi bene aperti, e se qualcuno ci avesse pedinati non ci sarebbe certo sfuggito.

   "Te olette kai aina olleet yhdessä?"

   - Siete stati sempre insieme, immagino.

   "Aina, paitsi eilen iltapäivällä. Minä omistan aina Lontoossa ollessani yhden päivän yksinomaan huvituksille, ja minä vietin sen kirurgi-kollegion museossa."

   - Sempre, fuorché nel pomeriggio di ieri. Di solito quando vengo in città dedico una giornata a iniziative di intrattenimento, e per questo ho trascorso il pomeriggio di ieri al Museo dell'Ordine dei Medici.

   "Ja minä katselin kansaa puistossa", sanoi Baskerville. "Mutta ei meille mitään pahaa tapahtunut."

   - Io invece sono andato a passeggiare nel parco tra la gente - disse invece Baskerville - ma nessuno ci ha dato fastidio.

   "Varomatonta se oli joka tapauksessa", sanoi Holmes hyvin vakavasti ja pudisti päätään. "Minä pyydän teitä, sir Henry, älkää menkö yksin ulos. Teitä kohtaa suuri onnettomuus, jos sen teette. Saitteko takasin saappaanne?"

   - Comunque, è stata un'imprudenza - osservò Holmes scuotendo la testa e assumendo un'espressione grave. - Le raccomando vivamente, Sir Henry, di non andare mai in giro solo. Se non mi ascolterà le capiterà qualche grave disgrazia. Ha ritrovato la sua scarpa?

   "En, se kyllä näyttää ijäksi menneen."

   - Purtroppo no: ormai ho rinunciato a riaverla.

   "Todellako? Sepä merkillistä. Hyvästi, hyvästi!" huusi hän, sillä juna oli jo alkanut lähteä liikkeelle. "Älkää unohtako, sir Henry, eräitä tuossa vanhassa, tohtori Mortimerin meille lukemassa paperissa olevia sanoja: älkää kulkeko nummella 'niinä pimeinä hetkinä, jolloin pahan valta on korkeimmillaan'."

   - Davvero? Questo è molto interessante. Be', arrivederci - concluse, mentre il treno incominciava a muoversi lento lungo il marciapiede. - Si rammenti, Sir Henry, di una frase contenuta in quella strana leggenda antica letta dal dottor Mortimer: eviti la landa in quelle ore tenebrose in cui le potenze del male sono scatenate.

   Lähdettyämme asemasillalta kumarruin ulos ikkunasta ja näin pitkän aikaa vielä Holmesin kookkaan, vakavan muodon katselevan meidän jälkeemme.

   Io mi volsi a guardare il marciapiede della stazione, già incerto nella lontananza e vidi l'alta, austera figura di Holmes immobile, lo sguardo fisso su di noi.

   Matka kului nopeaan ja oli hauska. Vietin sen tutustumalla matkatovereihini ja leikkimällä tohtori Mortimerin koiran kanssa. Muutamissa tunneissa oli ruskean värinen maa muuttunut punertavaksi, tiilet olivat muuttuneet graniitiksi, ja punaisia lehmiä näkyi laitumella aidatuilla niityillä, joiden mehukkaampi ruoho ja rikkaampi kasvullisuus todisti ilmaston muuttuneen lempeämmäksi vaikka myös kosteammaksi. Baskerville katseli innokkaasti ulos ikkunasta ja huudahti äänekkäästi ihastuksesta huomatessaan Devonshiren maiseman omituisuuksia.

   Il nostro fu un viaggio rapido e piacevole, e io lo impiegai a fare una piú stretta conoscenza dei miei due compagni, e a giocare col cagnolino del dottor Mortimer. In capo a pochissime ora la terra bruna era divenuta rossiccia, il mattone si era tramutato in granito, e mucche rossastre pascolavano in prati recintati dove l'erba lussureggiante e una vegetazione piú ricca parlavano di un clima piú generoso, anche se piú umido. Il giovane Baskerville guardava con interesse fuori del finestrino, e gridava di gioia ogni volta che riconosceva le caratteristiche familiari dello scenario del Devon.

   "Minä olen jokseenkin paljon nähnyt maailmaa sittenkuin täältä lähdin, tohtori Watson", sanoi hän, "mutta mitään tämän veroista en ole nähnyt."

   - Sono stato parecchio in giro per il mondo da quando me ne sono andato da qua, dottor Watson - mi disse - ma non ho mai visto un posto che possa essere paragonato a questo.

   "En ole tavannut yhtään devonshireläistä, joka ei olisi ihastunut kreivikuntaansa", huomautin minä.

   - E io non ho mai visto un abitante del Devonshire che non amasse le proprie terre - replicai.

   "Se riippuu rodusta yhtä paljon kuin seudusta", sanoi tohtori Mortimer. "Eihän meidän tarvitse kuin katsahtaa tähän ystäväämme huomataksemme hänellä pyöreän keltiläispään, johon sisältyy keltiläistä innostusta ja ihailemisen kykyä. Sir Charlesin pää oli muodoltaan hyvin omituinen, puoleksi geliläinen puoleksi irlantilainen. Mutta te olitte luultavasti hyvin nuori, kun viimeksi näitte Baskerville Hallin?"

   - Non dipende dalla terra soltanto, ma anche dalla razza di uomini che vi abitano - interloquì il dottor Mortimer; - basta dare un'occhiata al nostro amico per notare subito in lui la testa rotonda dei celti, che racchiude dentro di sé tutto l'entusiasmo e l’amore per le propie cose celtici. Il cranio del povero Sir Charles era di un tipo rarissimo nelle sue caratteristiche, per metà gaelico e per metà iverniate. Lei però era molto giovane quando ha lasciato il Maniero di Baskerville, non è vero?

   "Isäni kuollessa en ollut vielä ehtinyt äänenmurrokseenkaan, enkä ollut koskaan nähnyt sukutilaamme, sillä me asuimme pienessä huvilassa etelärannikolla. Sieltä lähdin suoraan Amerikkaan. Tietäkää, tohtori Watson, että tämä kaikki on yhtä outoa minulle kuin teille, ja minä olen selittämättömän utelias näkemään nummea."

   - Ero un ragazzo di dieci anni al tempo della morte di mio padre, e non avevo mai visto il Maniero, poiché abitavamo in un villino sulla costa meridionale. Le posso assicurare che tutto è nuovo per me come lo è per il dottor Watson, e sono ansioso di vedere la landa.

   "Niinkö olette? Siinä tapauksessa uteliaisuutenne tyydyttyy pian, sillä tuolta se jo häämöttää", sanoi tohtori Mortimer viitaten ulos ikkunasta.

   - Davvero? Allora il suo desiderio sarà facilmente esaudito, poiché eccola - affermò il dottor Mortimer indicando col dito fuori dal finestrino dello scompartimento.

   Viheliäisten ketojen ja vierteellä kasvavan matalan metsän yli kohosi etäisyydessä harmaa, surumielisen näköinen kumpu omituisine sahahuippuineen, epäselvänä ja häipyvänä niinkuin unessa nähty sadun maisema. Baskerville istui kauan sitä katsellen, ja hänen tutkivasta katseestaan saatoin huomata, kuinka tärkeä hänelle oli sen paikan ensimmäinen näkeminen, jossa hänen sukunsa miehet niin kauan olivat hallinneet, ja johon he olivat jättäneet niin pysyviä merkkejä. Siinä hän istui tweed-pukuineen ja amerikalaisine murteineen, mutta katsellessani hänen tummia ilmekkäitä silmiään tunsin selvemmin kuin ennen, kuinka täydellisesti hän polveutui tuosta pitkästä sarjasta ylimyksellisiä, tulisia ja vallanhimoisia miehiä. Ylpeyttä, rohkeutta ja voimaa todistivat nuo paksut kulmakarvat, nuo herkkätuntoiset sieraimet, nuo suuret, ruskeat silmät. Jos tuohon vastenmieliseen nummeen kätkeytyi joku vaikea ja vaarallinen arvoitus, niin oli tämä mies todella sellainen toveri, jonka puolesta saattoi jotain uskaltaa, varmana siitä, että hän rohkeasti ottaisi osaa taisteluun.

   Sopra i riquadri verdi dei campi e la curva digradante di un bosco si elevava in lontananza una collina malinconica e grigia, dalla strana vetta dentellata, incerta e vaga come il paesaggio fantastico di un sogno. Baskerville stette a contemplarla a lungo, gli occhi fissi su di essa, e io lessi nel suo volto intento quanto essa significasse per lui, quanta importanza avesse al suo sguardo la prima visione di quell'insolita landa dove gli uomini della sua razza avevano per tanto tempo dominato sovrani, lasciando su quel suolo impronte profondissime. Egli era seduto lì, con il suo abito sportivo e il suo accento americano, nell'angolo di una prosaica vettura ferroviaria; e tuttavia, studiando il suo volto bruno, espressivo, comprendevo sempre meglio quanto egli fosse veramente il discendente di una lunga schiera di aristocratici dotati di polso e dominatori. Si leggevano orgoglio, e coraggioso vigore nelle sue folte sopracciglia, nelle sue narici sensibili, nei suoi occhi grandi color nocciola. Se su quella tenebrosa landa ci doveva attendere un'impresa difficile e rischiosa, egli sarebbe stato un compagno per il quale sarebbe valsa la pena di affrontare qualsiasi pericolo, con la certezza che egli l'avrebbe saputo affrontare in modo valido.

   Juna pysähtyi pienelle, vaatimattomalle asemalle ja me astuimme ulos vaunusta. Matalan, valkoisen aidan takana seisoi kahden hevosen vetämä char-à-bancs. Tulomme herätti jonkun verran huomiota, sillä asemapäällikkö ja asemamiehet tunkeilivat ympärillämme kantaakseen matkatavaroitamme. Paikka oli soma ja miellyttävä, mutta ihmeekseni huomasin veräjällä kaksi tummaan univormuun puettua vahtia, jotka nojaten lyhykäisiin pyssyihinsä katselivat meitä tarkasti, mennessämme heidän ohitseen. Ajuri, joka oli ruma, ikävän näköinen, pienikokoinen mies, teki piiskallaan kunniaa sir Henry Baskervillelle, ja muutaman minuutin päästä ajoimme hyvää vauhtia leveällä, Valkosella maantiellä. Molemmin puolin näkyi laajoja laidunmaita, vanhoja, teräväpäätyisiä taloja pisti esiin tiheästä, viheriästä lehdikosta, mutta rauhallisen, aurinkoisen maiseman yläpuolella näkyi alituiseen synkän nummen tumma, pitkähkö ääriviiva pelottavan näkösten vuorien taittamana.

   Il treno si fermò a una stazioncina secondaria, e tutti e tre scendemmo. Fuori, al di là della bassa staccionata bianca, ci attendeva una carrozzina cui erano attaccati due cavalli da tiro. Il nostro arrivo doveva essere evidentemente un avvenimento straordinario, poiché facchini e capostazione ci si affollarono intorno per trasportare il nostro bagaglio. Era un angolo campagnolo semplice e gradevole, ma fui sorpreso nel notare come presso il cancello sostassero due uomini dal piglio soldatesco, in uniforme scura, che se ne stavano appoggiati ai loro corti fucili e ci lanciarono, mentre passavamo, un'occhiata interrogativa. Il cocchiere, un ometto dal viso duro e dal corpo rattrappito, salutò cerimoniosamente Sir Henry Baskerville, e in capo a pochi minuti volavamo a tutta velocità lungo l'ampia strada bianca. Sui due lati di essa si stendevano in curve sempre piú alte ondulati terreni da pascolo, e vecchie case dal tetto appuntito occhieggiavano tra il fitto e verde fogliame; ma dietro quel paesaggio pacifico, irradiato dalla luce solare, sorgeva sempre cupa, contro il cielo dell’imbrunire, il minaccioso profilo della landa, interrotta da sinistre colline dentellate.

   Käännyimme pois maantieltä, ja sitten kuljettiin pitkiä kyläteitä, joita rattaat vuosisatoja olivat kuluttaneet ja joita rajoitti sammaleiset korkeat vallit. Kellahtavat kuoleman-kourat ja täplikkäät karhun marjapensaat loistivat laskevassa auringossa. Tie kulki yhä ylöspäin. Ajoimme kapean kivisillan yli ja sitten pitkin erään valtavien kivien välissä kuohuen ja kihisten alaspäin syöksyvän puron rantaa. Sekä tie että puro kulkivat erään laakson läpi, jossa kasvoi runsaasti vaivaistammea ja kuusta. Joka käänteessä huudahti Baskerville äänekkäästi ihastuksesta, katseli ympärilleen ja teki lukemattomia kysymyksiä. Hänen silmissään oli kaikki kaunista, mutta minä olin näkevinäni jotain surumielistä maisemassa, jossa selvät merkit osoittivat vuodenajan jo olevan myöhäsen. Teitä peitti keltainen lehtimatto ja puista putosi päällemme kellastuneita lehtiä. Pyörien ääntäkään ei kuulunut mätänevillä lehdillä. Minusta näytti luonto valmistaneen surulliset tervetuliaiset Baskervillen perilliselle, hänen ensi kertaa saapuessaan sukutilalleen.

   La carrozzina svoltò in una strada laterale, e noi proseguimmo sempre salendo, attraverso profondi viottoli consumati da secoli di ruote e fiancheggiati da alte sponde, coperte di muschio umidiccio e di carnose lingue di cervo. Bronzee felci e rovi macchiettati risplendevano nella luce del sole calante. Seguitando a salire oltrepassammo un angusto ponte di granito, e prendemmo a costeggiare un rumoroso corso d'acqua che avanzava spumeggiante e tumultuoso tra i massi grigi. Sia la strada che il fiumiciattolo si snodavano serpeggiando per una valle fittamente ricoperta di quercioli e di abeti. A ogni svolta Baskerville prorompeva in un'esclamazione di gioia. Si guardava attorno meravigliato e rivolgeva a Mortimer continue domande. Ogni cosa appariva bella ai suoi occhi, ma per me una sfumatura di malinconia soffondeva tutto il paesaggio, che portava chiaramente impresso su di sé il marchio della stagione fuggente. Foglie ingiallite tappezzavano i viottoli volteggiando al nostro passaggio fino a terra. Il cigolio delle nostre ruote si attutiva fra cumuli di vegetazione putrescente; tristi doni, pensai, che la natura getta dinanzi alla carrozza dell'ultimo erede dei Baskerville.

   "Mitä ihmettä tuo on?" huudahti tohtori Mortimer.

   - Ehi! - esclamò il dottor Mortimer- cos'è questa novità?

   Edessämme oli terävä, nummesta esiinpistävä, kanervainen jyrkänne. Sen huipulla näkyi ratsastava sotilas tummana ja ankarana, pyssy käsivarrella, ja niin terävä-piirteisenä, että hän näytti jalustalla seisovalta kuvapatsaalta. Hän vartioi tietä, jota me kuljimme.

   Di fronte a noi si stendeva una brusca curva di terreno tappezzata d'erica, contrafforte avanzato della landa. Sul suo sommo, rigido e - netto come una statua equestre sul proprio zoccolo, stava un soldato a cavallo, accigliato, austero, col fucile imbracciato. Sorvegliava la strada che noi stavamo appunto percorrendo.

   "Mitä tuo merkitsee, Perkins?" kysyi tohtori Mortimer.

   - Che significa questo, Perkins? - domandò il dottor Mortimer.

   Ajuri kääntyi istuimellaan.

   Il nostro cocchiere si girò a mezzo sul suo sedile.

   "Muuan rangaistusvanki on karannut Princetownista, herra tohtori. Hän on ollut irrallaan kolme päivää, ja vaikka kaikille asemille ja kaikille teille on asetettu vahteja, ei häntä kumminkaan ole löydetty. Maanviljelijät näillä seuduin eivät ole siitä hyvillään, se on varma."

   - Un galeotto è evaso da Princetown, signor dottore. È scappato già da tre giorni, e le guardie sorvegliano tutte le strade e le stazioni, ma finora non sono riusciti ad avvistarlo. Agli agricoltori dei dintorni la cosa non piace per niente, e non si può dargli torto.

   "Mutta eivätkö he tavallisesti saa viiden punnan suuruista rahasummaa, jos voivat antaa tietoja karkurista?"

   - Capisco: ma so che danno cinque sterline a chiunque grado di fornire informazioni intorno agli evasi.

   "Niin on kyllä, mutta viisi puntaa on huono palkkio, kun on vaarassa saada puukon kurkkuunsa. Tämä vanki ei ollutkaan mikään tavallinen mies. Hän on niitä, jotka eivät pelkää mitään."

   - È vero, signor dottore, ma la probabilità di guadagnare cinque sterline è ben misera cosa in paragone alla probabilità di essere sbudellati. Vede, non si tratta di un criminale qualsiasi. Questo è un uomo che non ha paura di nessuno.

   "Kuka hän sitten on?"

   - Ma chi è dunque?

   "Selden, Notting Hillin murhaaja."

   - È Selden, l'assassino di Notting Hill.

   Minä muistin hyvin koko jutun, sillä se oli erityisesti herättänyt Holmesin huomiota rikoksen harvinaisen julmuuden ja murhaajan kaikissa toimissa ilmenevän epäinhimillisen raakuuden kautta. Kuolemantuomion muuttaminen elinkautiseksi vankeudeksi oli johtunut siitä, että oli epäilty miehen täysijärkisyyttä, sillä niin kamala oli hänen menettelytapansa ollut. Olimme ehtineet mäen päälle ja edessämme leveni nummi koko laajuudessaan, siellä täällä kiviröykkiöitten ja rosoisten kallioitten peittämänä. Kylmä tuuli puhalsi vastaamme ja pani meidät värisemään. Tällä autiolla ylätasangolla väijyi jossakin tuo pirullinen mies petoeläimen tavoin, sydän kuohuen kiukkua koko sille ihmissuvulle, joka oli hänet hylännyt. Tätä vaan tarvittiin saattamaan täydelliseksi sitä kamalaa vaikutusta, jonka autio nummi, viluinen tuuli ja pimenevä taivas tekivät. Näytti siltä kuin Baskervillekin olisi tullut hieman kolealle mielelle, sillä hän veti päällystakin ympärilleen.

   Rammentavo perfettamente il caso, poiché a esso Holmes se ne era particolarmente interessato, causa la ferocia insolita del crimine e la stupida brutalità che avevano contrassegnato tutte le gesta dell'assassino. La commutazione della condanna a morte era stata concessa grazie ad alcuni dubbi sorti sulla totale sanità di mente dell'omicida, tanto atroce era stato il suo crimine. La nostra giardiniera intanto aveva raggiunto un'altura, e di fronte a noi si levava l'enorme distesa della landa, tutta picchiettata di cumuli di pietre e di poggi rocciosi scoscesi e irregolari. Soffiava un vento gelido che ci fece rabbrividire. Chi sa in quale punto di quella piana desolata si annidava quell'essere diabolico, appiattato in qualche anfratto come un animale feroce, il cuore gonfio di malvagità contro l'intera razza umana che lo aveva bandito. Ci voleva proprio questo per completare la sinistra suggestività di quell'arida desolazione, di quel vento agghiacciante, di quel cielo sempre piú cupo. Persino Sir Henry Baskerville divenne silenzioso e si strinse meglio il cappotto intorno al corpo.

   Hedelmällinen seutu oli jäänyt taaksemme ja allemme. Me voimme sitä katsella ylhäältäpäin. Aurinko oli matalalla, ja sen vinot säteet muuttivat purot kultaisiksi langoiksi ja hehkuivat äsken kynnettyä punertavaa maata ja leveän metsäkaistaleen lehtiryhmiä vasten. Edessämme tuli tie yhä autiommaksi ja kulki pitkin punakellertäviä rinteitä, joilla siellä täällä näkyi mahtavia kallioita. Tuon tuostakin kuljimme asumusten ohi, joiden seinät ja katto olivat kivestä ja ilman ainoatakaan köynnöskasvia, joka olisi voinut lieventää niiden tekemää vastenmielistä vaikutusta. Äkkiä näimme maljanmuotoisen laakson, jonka ryhmittäin kasvavat vaivaistammet ja kuuset olivat vääntyneet kieroon vuosikausien taistelussa myrskyä vastaan. Kaksi korkeaa, kapeaa tornia kohosi puiden yli. Ajuri osoitti niitä piiskallaan.

   Avevamo lasciato la terra fertile dietro e sotto di noi. Ci volgemmo ora a guardarla; i raggi obliqui del sole calante tramutavano i ruscelli in nastri d'oro e rilucevano sulla rossa campagna rivoltata dall'aratro, e sul vasto groviglio dei boschi. La strada di fronte a noi diveniva sempre piú tetra e piú selvaggia, avanzando tra enormi pendii di un colore ora rossiccio, ora olivastro, cosparsi di massi giganteschi. Passavamo di tanto in tanto davanti a un'abitazione di brughiera, mura e tetto in pietra, senza che nessun rampicante ne interrompesse il profilo squallido. A un certo punto abbassammo lo sguardo in una depressione a conca, ricoperta di quercioli e abeti striminziti che la furia degli anni e delle tempeste avevano contorto e piegato. A1 disopra degli alberi si elevavano due alte e sottili torri. Il cocchiere accennò con la frusta.

   "Baskerville Hall", sanoi hän.

   - Il Castello di Baskerville- disse.

   Omistaja nousi seisomaan posket hehkuvina ja tuijottavin katsein. Muutaman minuutin päästä saavuimme puiston portille, joka oli omituinen, pakotetusta raudasta tehty ristikko, sekä molemmin puolin varustettu korkeilla pylväillä ja koristettu Baskervillen vaakunan villisianpäillä. Portinvartijan tupa oli ollut rakennettu mustasta graniitista, mutta oli nyt rauniona; sitä vastapäätä kohosi kumminkin uusi, vasta puolivalmis rakennus -- ensimmäinen hedelmä sir Charlesin Etelä-Afrikkalaisista rikkauksista.

   Il giovane proprietario si era levato in piedi e fissava la costruzione con le guance arrossate e gli occhi scintillanti: pochi minuti dopo avevamo raggiunto i cancelli della foresteria, intrico di disegni fantastici in ferro battuto, con pilastri consunti dal tempo su ciascun lato, ricoperti di licheni, e sormontati dallo stemma a teste di verro dei Baskerville. La foresteria era appena un rudere di granito nero e di travi scrostate e messe a nudo; ma di fronte a essa sorgeva un edificio nuovo, costruito solo a metà, primo frutto dell'oro sudafricano di Sir Charles.

   Kuljimme portin läpi ja tulimme kujaan, jossa rattaat taaskin pyörivät lakastuneilla lehdillä, ja vanhat puut ojentelivat oksiaan muodostaen synkän holvin päittemme yli. Baskervillea pudistutti, kun hän näki edessään pitkän, pimeän ajotien, jonka päässä talo aavemaisesti loisti meitä vastaan.

   Attraverso la cancellata entrammo nel viale, dove le ruote ripresero a scivolare silenziose, attutite dalle foglie cadute, mentre gli alberi centenari formavano sulle nostre teste, con i loro rami, una scura galleria. Baskerville ebbe un brivido nel vedere il lungo e cupo viale al cui limite estremo la casa scintillava con la incerto e fosforescente come un fantasma.

   "Tässäkö?" kysyi hän matalalla äänellä

   - È successo qui? - domandò a voce bassa.

   "Ei, kuusikujassa rakennuksen toisella puolen."

   - No, no, il Viale dei Tassi è dall'altro lato.

   Nuori perijä katseli ympärilleen synkän näköisenä.

   Il giovane erede si guardò attorno con espressione preoccupata.

   "Eipä ollut kumma, jos setäni aavistikin, että onnettomuudet kohtaisivat häntä tällaisessa paikassa", sanoi hän. "Tässä voi kuka tahansa ruveta pelkäämään. Puolen vuoden päästä tässä on sähkövalo pitkin tietä ja eteisen ovella voimakas valonheittäjä."

   - Non c'è da stupire se mio zio aveva l'impressione che gli sarebbe capitata una disgrazia in un posto come questo - disse. - Spaventerebbe anche un eroe. In capo a sei mesi farò mettere qui tutta una fila di lampadine elettriche, e non riconoscerete piú questo ingresso quando proprio di fronte alla porta scintilleranno tante Swan ed Edison della forza di mille candele.

   Kuja johti suurehkolle ruohokentälle, ja talo oli edessämme. Hämärässä näin sen keskiosan olevan suuren ja raskaan sekä varustetun ulospistävällä pilaristolla. Rakennuksen koko etupuolta peitti muurivihreä, jonka muodostamaan tummaan verhoon oli sinne tänne ikkunoita tai jotain vaakunamerkkiä varten leikattu aukkoja. Tästä mahtavasta keskiosastosta kohosi kaksi tornia, jotka näyttivät vanhanaikaisilta, olivat huipuiltaan hammasreunaisia ja sitäpaitsi varustettuja useilla ampumareijillä. Tornien oikealla ja vasemmalla puolella olivat rakennuksen uudenaikaisemmat, mustasta graniitista rakennetut sivustat. Himmeä valo tunkeutui esiin pielillä varustetuista ikkunoista ja terävän, suippokulmaisen katon yli nousi yksi ainoa musta savupatsas.

   Il viale si allargava in un vasto terreno erboso, ed ecco che la casa apparve davanti a noi. Nella scarsa luce mi fu possibile notare che il centro di essa era costituito di un fabbricato pesante, massiccio, dal quale si allungava un porticato. L'intera facciata era rivestita di edera ritagliata, qua e là a zone dove una finestra o un blasone ne rompeva il cupo e fitto fogliame. Da questo blocco centrale si alzavano le torri gemelle, antiche, merlate, trafitte da numerose feritoie. A destra e a sinistra dei torrioni si stendevano due ali piú moderne di granito nero. Una luce incerta brillava debolmente attraverso le adorne finestre a colonnine, e dagli alti comignoli svettanti su dal tetto appuntito, allungato, si sprigionava un'unica nera colonna di fumo.

   "Tervetuloa, sir Henry, tervetuloa Baskerville Halliin."

   - Benvenuto, Sir Henry! Benvenuto al Castello di Baskerville!

   Eräs pitkä mies oli tullut esiin pilariston hämärästä aukaisemaan vaunun ovea. Joku nainen häämötti eteisen kellahtavaa valoa vasten. Hänkin tuli ulos auttamaan miestä matkalaukkujemme kantamisessa.

   Un uomo di alta statura si era staccato dall'ombra del portico ed era venuto ad aprire la portiera della vettura. Contro la luce gialla del vestibolo si stagliava una figura di donna. Anche lei uscì e aiutò l'uomo a posare i bagagli a terra.

   "Minä toivon, sir Henry, että sallitte minun nyt ajaa kotiin", sanoi tohtori Mortimer. "Vaimoni odottaa minua."

   - Le dispiace se proseguo diritto a casa mia, Sir Henry? - chiese il dottor Mortimer. - Mia moglie mi aspetta.

   "Luultavasti kumminkin viivytte päivälliselle asti?"

   - Come! Non si ferma a cenare con noi?

   "En, sitä en voi. Arvattavasti on minulla työtäkin siellä kotona. Kernaasti jäisin näyttämään teille huoneita, mutta sen voi Barrymore tehdä paremmin. Hyvästi toistaiseksi, ja lähettäkää arvelematta minua noutamaan kun tarvitsette minua, joko yöllä tai päivällä."

   - No, devo andare. Può darsi che trovi del lavoro che mi aspetta. Mi piacerebbe restare per mostrarvi la casa, ma Barrymore sarà certamente una guida migliore di me. Arrivederci dunque, e non esiti mai, sia di giorno che di notte, a mandarmi a chiamare nel caso ci fosse bisogno di me.

   Rattaat vierivät pois samalla kun sir Henry ja minä menimme sisään ja ovi sulkeutui jälkeemme. Me tulimme kauniiseen etuhuoneeseen, joka oli avara ja korkea ja jonka tammipalkit olivat vanhuudesta mustuneet. Suuressa, vanhanaikaisessa takassa räiskyi pystyvalkea. Me lämmittelimme molemmat käsiämme, sillä olimme hieman viluisia pitkän ajomatkan johdosta. Ja sitten me katselimme ympärillemme ja ihailimme korkeaa ja ohutta, vanhasta värillisestä lasista tehtyä ikkunaa, tammipaneeleja, hirvenpäitä, seinillä olevia vaakunakilpiä, jotka kaikki näyttivät himmeiltä ja synkiltä keskellä huonetta olevan lampun verhotussa valossa.

   Il rumore delle ruote si spense giú per il viale mentre Sir Henry e io entravamo nell’ingresso, dopo di che la porta si chiuse alle nostre spalle con molto rumore. La sala in cui venimmo a trovarci era bellissima; grande, alta, interamente costruita con travi enormi di quercia annerite dal tempo. Nel grande camino antiquato, dietro gli alti alari di ferro, scoppiettava un fuoco di ceppi. Sir Henry e io tendemmo le mani per scaldarcele, poiché la lunga corsa ci aveva intirizziti. Volgemmo poi i nostri sguardi all'alta sottile finestra dagli antichi vetri istoriati, al rivestimento di quercia, alle teste di cervo e ai blasoni appesi alle pareti, il tutto incerto e cupo nella scarsa luce della lampada centrale.

   "Aivan näin olin kuvitellutkin", sanoi sir Henry. "Onhan tämä oikea esikuva vanhan suvun kodista. Kyllä on omituista ajatella, että tässä samassa huoneessa minun sukuni jäseniä oleskeli viisisataa vuotta sitten. On oikein juhlallista sitä kuvitella."

   - È proprio come me l'ero immaginata - disse Sir Henry. - Non le pare veramente una tipica vecchia dimora familiare? Pensare che questa è la casa in cui la mia gente vive da cinquccento anni! Al solo pensiero mi sento invadere di solennità!

   Hänen tummat kasvonsa loistivat nuorekkaasta innostuksesta. Hän seisoi valossa, mutta pitkiä varjoja laskeutui seinille ja ne liehuivat mustana verhona hänen ylitseen. Barrymore oli vienyt matkakapineet huoneisiimme ja palannut takasin. Hän seisoi nyt edessämme tottuneen palvelijan ryhdillä. Hänen ulkomuotonsa oli jokseenkin tavallisuudesta poikkeava. Vartaloltaan hän oli pitkä, kasvoiltaan jokseenkin kaunis, ja hänellä oli musta, tasaiseksi leikattu parta ja kalpeat, henkevät piirteet.

   Notai che, mentre egli si guardava attorno, il suo volto bruno si era illuminato di un entusiasmo infantile. La luce batteva in pieno su di lui, nel punto in cui si trovava, ma ombre allungate serpeggiavano lungo le pareti e gli pendevano tutt'attorno come un nero baldacchino. Barrymore intanto era ritornato dopo aver portato i nostri bagagli nelle rispettive camere. Si fermò di fronte a noi nell'atteggiamento rispettoso di un domestico addestrato da lunga esperienza. Era un uomo dall'aspetto notevole: alto, molto alto, portava una barba nera quadrata e i suoi lineamenti pallidi erano molto fini.

   "Onko päivällinen heti tuotava pöytään?" kysyi hän isännältään.

   - Desidera che il pranzo sia servito subito, Sir?

   "Joko se on valmis?"

   - È già pronto?

   "Muutaman minuutin kuluttua. Huoneisiin on viety lämmintä vettä. Minä ja vaimoni olemme mielellämme luonanne, sir Henry, kunnes olette toimeenpannut uuden järjestyksen, mutta on itsestään selvää, että talo näissä muuttuneissa olosuhteissa tarvitsee melkoisen palvelijakunnan."

   - Sarà pronto tra pochi minuti, Sir. I signori troveranno l'acqua calda nelle loro camere. Mia moglie e io, Sir Henry, saremo felici di restare al suo servizio finché Vossignoria non avrà prese nuove disposizioni, ma Vossignoria capirà certamente che, dato il mutare delle circostanze, questa casa avrà bisogno di un personale piú numeroso.

   "Missä muuttuneissa olosuhteissa?"

   - Come sarebbe a dire?

   "Minä tarkoitin vaan, että sir Charles eli hyvin yksinkertaisesti, ja me saatoimme pitää huolta siitä, mitä hän vaati. Teillä tulee luonnollisesti olemaan laajempi seurustelupiiri ja senvuoksi tarvitsee järjestää asiat toisin."

   - Intendevo semplicemente dire, Sir, che Sir Charles conduceva una vita molto ritirata, e per supplire alle sue necessità noi due eravamo sufficienti alle sue esigenze; Vossignoria invece vorrà avere naturalmente maggior compagnia, e le occorreranno pertanto dei cambiamenti nella servitú.

   "Tarkoitatteko, että te ja vaimonne tahdotte muuttaa pois?"

   - Dunque tu e tua moglie avreste intenzione di andarvene?

   "Vasta sitten, kun se sopii teille, sir."

   - Naturalmente ce ne andremo solo quan do Vossignoria lo troverà opportuno.

   "Mutta onhan sukunne palvellut täällä monta miespolvea, eikö niin? Minulle olisi vaikeaa alkaa elämäni täällä, luopumalla vanhoista, uskollisista palvelijoista."

   - Ma la tua famiglia è con noi da parecchie generazioni, non è così? Mi dispiacerebbe iniziare la mia vita qui interrompendo un'antica tradizione familiare.

   Olin huomaavinani liikutusta hovimestarin kalpeilla kasvoilla.

   Mi parve scorgere sul volto esangue del maggiordomo una lieve traccia di emozione.

   "Minulle se myöskin on vaikeaa ja samoin vaimolleni. Mutta ollakseni suora, olimme molemmat hyvin kiintyneet sir Charlesiin, ja hänen kuolemansa koski meihin syvästi ja teki meille tuskalliseksi jäädä tänne. Minä en luule, että me voimme saada lepoa Baskerville Hallissa."

   - Dispiace anche a me, Sir, e così pure a mia moglie; ma per esser sinceri Sir eravamo entrambi molto affezionati a Sir Charles, e la sua morte è stata un grave colpo per noi, e vivere in questo ambiente è diventato per noi molto malinconico. Non credo che riusciremo piú a vivere sereni al Castello.

   "Mutta mihin sitten aiotte ryhtyä?"

   - Ma che cosa avete intenzione di fare?

   "Luultavasti perustamme jonkun kaupan. Sir Charlesin jalomielisyys teki sen mahdolliseksi meille. Ja nyt saan ehkä opastaa herrat huoneisiinne?"

   - Sono certo, Sir, che riusciremo a sistemarci in un lavoro o in un altro. La generosità di Sir Charles ci ha concesso i mezzi per farlo. E adesso, Sir, sarà meglio che io guidi lor signori nelle loro rispettive camere.

   Vanhasta etuhuoneesta vei kahdet portaat nelikulmaiselle, rintanojan ympäröimälle parvelle, ja siitä kulki läpi koko talon kaksi käytävää, joista päästiin makuuhuoneisiin. Minun huoneeni oli samassa käytävässä kuin sir Henryn ja melkein sen vieressä. Nämä huoneet tuntuivat paljoa uudenaikaisemmilta kuin talon keskiosa, ja iloiset tapetit sekä lukuisat kynttilät poistivat jossain määrin sen synkän vaikutuksen, jonka alussa olimme saaneet.

   Una galleria rettangolare e cinta da una balaustrata correva intorno alla sommità del vetusto vestibolo, al quale si accedeva mediante una doppia scalinata. Da questo punto centrale si diramavano per tutta l'estensione dell'edificio due lunghi corridoi sui quali davano tutte le camere da letto. La mia era situata nella medesima ala dove si trovava quella di Baskerville ed era pressoché attigua. Le camere avevano l'aspetto assai piú moderno che non il corpo centrale della casa, e la tappezzeria lucida e le numerose candele, riuscirono a cancellare in parte l'impressione di sconforto ricavato a primo acchito dal nostro arrivo.

   Mutta ruokasali, johon vei ovi etuhuoneesta, oli oikea synkkyyden pesäpaikka. Se oli pitkä huone, ja yksi porras erotti siinä toisistaan isäntäväen osaston ja sen, jossa palvelijakunta aterioi. Toisessa päässä oli soittolava. Päittemme päällä oli ristiin asetettu tummia palkkeja, ja niiden yläpuolella kohosi savuinen katto. Leiskuvien tulisoihtujen valaisemana ja kajahdellen siitä iloisuudesta, joka ennen vallitsi juhlaseurassa, saattoi huone olla toisen näköinen, mutta nyt, kahden mustapukuisen herran istuessa siinä valopiirissä, jonka varjostimella varustettu lamppu loi, aleni ääni ja mieli masentui. Himmeä rivi esi-isiä kaikenlaisissa puvuissa, kuningatar Elisabetin aikuisesta ritariasusta holhojahallituksen pukinnahkaan saakka, tuijotti meihin lannistaen meidät äänettömyytensä kaunopuheisuudella. Monta sanaa emme puhuneet, ja ainakin minä olin iloinen päästessämme lopuksi ajanmukaiseen biljardihuoneeseen tupakoimaan.

   La sala da pranzo però, che si apriva sull’ingresso, era un luogo buio e malinconico. Era un ampio locale con un gradino che divideva il tratto di pavimento rialzato e protetto da baldacchino, dove la famiglia era solita sedere separata dalla porzione inferiore riservata al personale di servizio. Su una parte di questo salone sovrastava la galleria dei menestrelli. Nere travi si incrociavano sulle nostre teste, e al di là di esse si stendeva un soffitto annerito dal fumo. L'ambiente sarebbe forse stato addolcito da file di torce fiammeggianti, dall'animazione e dalla rude ilarità di un banchetto del buon tempo antico; ma ora che nel breve cerchio di luce gettato da un'unica lampada con paralume sedevano due gentiluomini vestiti di scuro, involontariamente veniva naturale abbassare la voce e sentirsi l'animo angosciato. Una incerta fila di antenati, vestiti in ogni foggia, dal cavaliere elisabettiano al damerino della Reggenza, ci fissavano muti sconcertandoci con la loro presenza. Parlammo appena, e, almeno io, fui felice quando il pasto ebbe termine e ci fu consentito di ritirarci nella moderna sala da biliardo a fumare una sigaretta.

   "Tämä paikka ei todellakaan ole hauska", sanoi sir Henry. "Otaksun että siihen voi tottua, mutta vielä en ole sopusoinnussa sen kanssa. Minua ei kummastuta, jos setäni tulikin hieman hermostuneeksi asuessaan yksin tällaisessa talossa. Ellei teillä ole mitään sitä vastaan, niin menemme varhain levolle tänä iltana, toivoen että kaikki näyttää iloisemmalta huomenna."

   - Parola d'onore, non è una casa molto allegra - osservò Sir Henry. - Forse col tempo mi ci abituerò, ma per il momento mi sento piuttosto fuori posto col resto del quadro. Non mi meraviglio che mio zio si sia esaurito a furia di abitare tutto solo in una casa come questa. Comunque, se non le dispiace, questa sera ci ritireremo presto, e chi sa che domani le cose non ci appaiano un po’ piú allegre.

   Ennenkuin menin vuoteeseeni, vedin uutimet syrjään ja katselin ulos akkunasta, joka avautui sisäänkäytävän edessä olevalle ruohokentälle päin. Sen toisella puolen näkyi pari puuryhmää valittaen kiemurtelevan yltyvän myrskyn käsissä. Puolikuu pilkisti esiin kiitävien pilvien railoista. Sen kylmässä valossa näin puiden takaa muutamia repeytyneitä kallioselänteitä ja surullisen näköisen nummen pitkän, matalan kaaren. Vedin uutimet kiinni ja tunsin tämän viimeisen vaikutuksen olevan sopusoinnussa edellisten kanssa.

   Prima di coricarmi scostai le mie tendine e detti uno sguardo fuori della finestra. Questa si apriva sullo spiazzo erboso che si apriva davanti all'ingresso del Maniero. Piú lontano, due macchie d'alberi cedui gemevano e oscillavano sotto la sferza crescente del vento. La falce della luna apparve tra gli squarci delle nuvole mutevoli. Alla sua fredda luce scorsi al di là degli alberi una frastagliatura spezzata di rocce e la lunga bassa curva della tetra landa. Richiusi le tendine, con la netta sensazione che le mie ultime impressioni fossero purtroppo in perfetta armonia con le prime che avevo ricevuto all'arrivo.

   Viimeinen se kumminkaan ei ollut. Olin tosin väsynyt mutta täysin hereillä ja kääntyilin levottomasti vuoteessani. Jossakin etäisyydessä ilmoitti kimeä kello tuntien joka neljänneksen, mutta muuten vallitsi aavemainen äänettömyys koko talossa. Mutta äkkiä osui korvaani keskellä yötä selvä, vihlova ja helposti tunnettava ääni. Kuulin naisen tukahdettuja nyyhkytyksiä ja sitten katkeran surun vastustamattoman purkauksen. Nousin istumaan vuoteessani ja kuuntelin. Ääni ei tullut kaukaa ja aivan varmaan rakennuksen sisäpuolelta. Puolen tunnin ajan odotin ankarassa jännityksessä kuulevani lisää, mutta en enää kuullutkaan muuta kuin kellon lyönnit ja köynnöskasvien kahinan seinää vasten.

   Eppure non dovevano essere veramente le ultime. Mi accorsi di essere stanco e al tempo stesso vigile, perché mi agitavo inquieto, in cerca del sonno che non voleva venire. In lontananza un orologio scandiva le ore e i quarti, ma per il resto su tutta l'antica casa regnava un silenzio di morte. E ad un tratto, fuori, nel cuore della notte, mi giunse alle orecchie, chiaro, alto, inconfondibile, un rumore. Era un singhiozzo di donna, l'affanno soffocato e represso di chi è straziato da incontenibile dolore. Mi levai a sedere sul letto ad ascoltare. Il rumore non poteva giungere da molto lontano, forse solo dall'interno della casa. Attesi per mezz'ora, all’erta, ma non sentii piú nulla fuorché i rintocchi della pendola e il fruscio dell'edera sul muro.